Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli esitys tiedusteluvalvontavaltuutetuksi – valiokunnan päätös yksimielinen

Perustuslakivaliokunta lausuu mielipiteenään valtioneuvostolle, että tiedusteluvalvontavaltuutetun virkaan nimitetään oikeuskanslerinviraston kansliapäällikkö Kimmo Hakonen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoo päätöksen olleen yksimielinen.

– Perusteluna oli, että viranomaisten toimivaltuussäätelyyn ja laillisuusvalvontaan liittyvän kokemuksensa vuoksi hänellä on parhaat edellytykset tiedusteluvalvontavaltuutetun virkaan, Lapintie sanoo.

Tiedusteluvalvontavaltuutetun tehtävänä on siviili- ja sotilastiedustelun laillisuusvalvonta. Valtuutettu nimitetään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Oikeusministeriö kertoi aiemmin, että uutta virkaa haki yhteensä yhdeksän ihmistä.

Lait päätyivät “sakkokierrokselle” valiokuntiin.

Tiedusteluvalvontavaltuutetun tehtävä liittyy tiedustelutoiminnan valvontalakiin, joka on jo säädetty aiemmin.

Lisää aiheesta

Varsinaisten sotilas- ja siviilitiedustelulakien puolestaan on tänään määrä olla vihdoin eduskunnan täysistunnon käsittelyssä. Tiedustelulakien ympärillä on nähty monipolvinen prosessi eduskunnassa.

Lakeja piti käsitellä eduskunnan täysistunnossa jo helmikuussa, mutta ne vedettiin yllättäen pois asialistalta. Lait päätyivät “sakkokierrokselle” valiokuntiin.

Puhemies Paula Risikko (kok.) piti menettelyä tarpeellisena perustuslakiasiantuntijoiden esittämän kritiikin jälkeen. Kritiikkiä esittivät ainakin professorit Juha Lavapuro ja Martin Scheinin Twitterissä.

Uutista päivitetty klo 12.20.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE