Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli iso jytky! – Eduskunnan kuppilan vaaka näyttää 2,45 kg

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ja tuhannen sivun lukupaketti.

Tässä se nyt on: Koko nimeltään Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi.

Lempinimenä voi puhua ihan vaan maakuntalaista ja sote-järjestämislaista.

Kansanedustajat saivat komean paperinivaskan viikonloppuluettavakseen.

– Aion lukea, olen jo nyt sivulla 120, kyllä minä meinaan tämän viikonlopun aikana lukea. Tämä on yksi Suomen historian suurimmista hallinnollisista uudistuksista, kansanedustaja, varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta (sd.) vakuuttaa eduskunnan täysistunnon päätyttyä.

– Minä toivon, että kaikki muutkin kansanedustajat lukevat. Tässä on kyse todella merkittävästä muutoksesta, jossa Suomi siirtyy kuntapohjaisesta järjestelmästä maakuntapohjaiseen järjestelmään, hän sanoo.

Vieressä on SDP:n kansanedustaja Timo Harakka.

– Minä toivon, että saan Maaritilta sellaisen kohtalaisen ytimekkään briifauksen tästä, hän nauraa.

– Minä olen pääaineenani lukenut julkista hallintoa. Minä olen ihan innoisssani tämäntyyppisistä asioista, Maarit-Feldt Ranta jatkaa.

Eduskunnan istuntoyksiköstä, jossa on kymmenien vuosien kokemus, ei heti muisteta, että jokin yksittäinen hallituksen esitys olisi ollut näin paksu.

Esimerkiksi Maastrichtin sopimus ja EU:hun liittymisen sopimukset toivat kuitenkin kansanedustajien pöydälle useita vastaavankaltaisia möhkäleitä, istuntoyksiköstä todetaan.

Sitten tuoreen hallituksen esityksen punnitus: Eduskunnan kuppilan väki palvelee mielellään. Kuppilan vaaka näyttää virallisen tuloksen. Esitys on painavaa luettavaa. 2,45 kilogrammaa.

Sivuja on 1002.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE