Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli Pekka Haaviston arvio: “Naton sisällä varmasti kello tikittää”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että keskustelut Suomen ja Turkin välisen Nato-kiistan ratkaisemiseksi vievät viikkoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Jossain kohdassa sanoin, että päiviä tai viikkoja, ehkä nyt varovaisuusperiaatteella sanotaan, että viikkoja, Haavisto sanoi STT:lle vihreiden puoluekokouksessa Joensuussa sunnuntaina.

Turkki on ilmaissut vastustavansa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on syyttänyt maita muun muassa “terroristien majoittamisesta” viitaten muun muassa kurdien sissijärjestö PKK:hon.

Presidentti Sauli Niinistö keskusteli lauantaina Erdoganin kanssa. Puhelu käytiin Suomen aloitteesta.

Niinistö totesi Erdoganille, että Suomi tuomitsee terrorismin kaikissa sen ilmenemismuodoissa ja että Nato-liittolaisina Suomi ja Turkki sitoutuvat toistensa turvallisuuteen ja kahdenvälinen suhde siten vahvistuu.

Haaviston mielestä on erittäin hyvä, että Niinistöllä ja myös Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonilla on ollut mahdollisuus keskustella Erdoganin kanssa ja avata dialogi korkealla tasolla.

Haaviston mukaan seuraavaksi jatkuu viranomaisten yhteydenpito Turkin hallintoon, presidentin kansliaan, ulkoministeriöön ja muihin viranomaisiin.

-  Katsotaan vastauksia Turkin kysymyksiin ja huoliin.

Haavisto sanoo, että Naton huippukokous kesäkuun lopussa antaa Natolle yhden sisäisen päivämäärän, jolloin sotilasliitto varmasti mielellään toivottaisi tervetulleeksi uudet jäsenet.

-  Siinä mielessä Naton sisällä varmasti kello tikittää, mutta Nato-jäsenmaihin ja heidän aikatauluihinsa emme voi suoraan vaikuttaa.

Poliittiset päättäjät “eivät voi määrätä oikeuslaitoksen toimintaa”

Tarkat vaatimukset siitä, mitä Turkki Suomelta ja Ruotsilta haluaa, ovat vaihdelleet niin maan johdossa kuin Turkin hallintoa lähellä olevassa mediassa.

Haaviston mukaan viranomaisyhteistyön tiivistäminen eri sektoreilla on aina mahdollista.

-  Jos on esimerkiksi huolia siitä, miten Suomen turvallisuusviranomaiset käsittelevät näitä asioita, näistä kaikista voidaan antaa lisää tietoa.

Haavisto kuitenkin painottaa, että Suomeakin rajoittaa oma lainsäädäntö, perustuslaki, kansalaisten oikeudet ja laki, joka määrittelee oikeuslaitokset täysin erillisiksi poliittisista päätöksentekijöistä.

-  Me emme voi ministereinä, hallituksena tai eduskuntana määrätä oikeuslaitoksen toimintaa. Nämä rajoitteet on myöskin aina ymmärrettävä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE