Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nyt tuli Rajavartiolaitoksen arvio – näin moni voi tulla Suomeen viikonloppuna itärajan kautta

LEHTIKUVA / SASU MAKINEN
Rajavartija työssään Vaalimaalla eilen.

Suomeen voi tulla viikonlopun aikana noin 15  000-20  000 ihmistä itärajan kautta, arvioi Rajavartiolaitos STT:lle. Rajanylittäjien määrät eivät kuitenkaan yllä vielä koronapandemiaa edeltävien vuosien tasolle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Maarajan ylittäjien tarkan määrän ennustaminen on nykytilanteessa kuitenkin erittäin vaikeaa, Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty sanoo.

Suomen maarajan ylitti perjantaina Rajavartiolaitoksen mukaan 7 667 ihmistä. Normaalina perjantaina ylittäjiä on Pitkäniityn mukaan ollut noin kuusituhatta.

- Lauantaina voi saapua jopa 10 000 venäläistä Suomeen. Sunnuntai on tyypillisesti rauhallisempi päivä.

Rajavartiolaitos seuraa ylittäjien määrää vuorokausitasolla. Liikenne rajanylityspaikoilla on kuitenkin jatkunut Pitkäniityn mukaan vilkkaana.

Itärajan ylitysten määrät ovat kasvaneet sen jälkeen, kun Venäjä ilmoitti kansalaisten osittaisesta liikekannallepanosta keskiviikkoaamuna. Tarkoituksena on saada lisää sotilaita Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi perjantaina hallituksen valmistelussa olevasta periaatepäätöksestä, jonka nojalla voidaan rajoittaa venäläisten maahantuloa. Uudet rajoitukset voisivat astua voimaan ensi viikolla.

MATKUSTAJAJONOT OLIVAT lauantaina keskipäivällä pisimmät Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikoilla, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen johtokeskus. Sen sijaan esimerkiksi Vaalimaan jonot olivat lyhyemmät verrattuna perjantaihin.

Tilanne rajoilla elää johtokeskuksen mukaan kuitenkin jatkuvasti. Rajavartiolaitoksen Pitkäniitty myös muistuttaa, että Suomeen jonottavat matkustajat ovat joutuneet ensin ylittämään Venäjän puolisen rajanylityspaikan.

- Siellä voi olla pidemmät jonot, mutta meillä ei ole sinne suoraa näkyvyyttä. Kuulemme jonotusajasta tänne tulevilta matkustajilta.

Vaikka jonot olivat lauantaipäivänä pidemmät Nuijamaalla ja Imatralla, on Vaalimaa ollut Pitkäniityn mukaan kaikkein suosituin rajanylityspaikka koronapandemian alusta lähtien. Sieltä matkustetaan tyypillisesti Helsinkiin, muualle pääkaupunkiseudulle tai muualle Eurooppaan. Nuijamaan ja Imatran liikenne suuntautuu Etelä-Karjalaan.

RAJAVARTIOLAITOKSESSA EI ole havaittu, että rajanylityspaikoilla olisi nyt vähemmän niitä, jotka kuuluvat Venäjän osittaisen liikekannallepanon piiriin.

- Näitä ikäluokkia edustavia miehiä on selvästi matkustajien joukossa. Voidaan siis hyvin todeta, että näitä ihmisiä poistuu nyt Venäjältä, Pitkäniitty arvioi.

Venäjä ei vaikuta Pitkäniityn mukaan rajoittavan miesten poistumista maasta Suomen itärajalla. Esimerkiksi vuorobusseissa olevat matkustajat eivät ole raportoineet, että niistä olisi poistettu ihmisiä ennen Venäjän puolen rajanylityspaikan läpi ajamista.

Suomen Rajavartiolaitos ei ole myöskään huomannut laittomia maaston kautta tehtäviä rajanylityksiä viime päivien aikana.

- Toki sitä on voitu yrittää niin, että he ovat jääneet kiinni jo Venäjän puolella, mutta edes tällaista ei ole havaittu, Pitkäniitty huomauttaa.

Maastorajojen valvontaa säädetään uhkakuvien mukaan, kertoo Pitkäniitty. Hän ei kuitenkaan kommentoinut, onko valvontaa kiristetty viime päivinä.

Rajavartiolaitos ei ole myöskään havainnut väärennetyillä matkustusasiakirjoilla matkustamisen lisääntyneen sen jälkeen, kun liikekannallepanosta ilmoitettiin. Turvapaikkahakemukset rajalla ovat jääneet päivittäin yksittäisiin tapauksiin.

PITKÄNIITTY MUISTUTTAA, että rajan tilanteen kehitystä on nyt vaikea ennustaa. Rajavartiolaitoksella on kuitenkin hänen mukaansa tarpeeksi kapasiteettia tulijoiden käsittelyyn.

- Kaikille saapujille tehdään huolelliset tarkastukset, jotta mahdolliset uhkatapaukset, kuten rikolliset, saadaan poimittua pois.

Tilanne rajalla voi vaikeutua Pitkäniityn mukaan paljon, mutta se ei ole hänen mielestään ongelma. Kaikkiin mahdollisiin muutoksiin on varauduttu.

- Rajavartiolaitos pysyy valppaana ja hereillä, kun tilanne on epämääräinen. En ole huolissani.

Rasmus Ekström – STT

Uutista korjattu 25.9. kello 12.10. Aiemmin jutussa luki “Suomen hallitus antoi perjantaina periaatepäätöksen, että viranomaiset voivat estää turistiviisumilla pyrkivien venäläismatkailijoiden liikkumisen rajan yli.” Todellisuudessa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi hallituksen valmistelevan periaatepäätöstä asiasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE