Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Nyt tuli uutispommi: Rosbergin ajot F1-sarjassa loppuvat MM-voittoon

Nico Rosberg kertoo lopettavansa F1-uransa. Rosberg, 31, voitti hiljattain uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden.

Viime vuodet Mercedes-tallin ajokilla kilpaillut Rosberg kertoi ratkaisustaan tänään. Hän kertoo Facebookissa tehneensä lopettamispäätöksen jo maanantaina.

Rosberg perusteli ratkaisuaan Facebookissa muun muassa sillä, että hänen tavoitteensa ovat täyttyneet maailmanmestaruuden myötä.

– Olen ajanut kilpaa 25 vuotta, ja kirkkaana tavoitteena on ollut voittaa F1-maailmanmestaruus. Olen uhrannut sen takia valtavasti. Nyt olen saavuttanut mestaruuden ja kiivennyt vuorelle. Olen tullut huipulle, ja se tuntuu oikealle, Rosberg kirjoitti.

Rosberg kertoo, että mestaruuden tavoittelu on ollut voimia vievää. Autosport-lehden mukaan hän tilitti viime vuosien raskaista vaiheista Kansainvälisen autoliiton FIA:n gaalassa Wienissä tänään.

– Mestaruuden voittaminen on ollut uskomaton kokemus, jonka muistan lopun ikääni. Samaan aikaan se on ollut erittäin raskasta, koska hävisin kahtena edellisenä vuotena Lewisille (tallitoveri Lewis Hamilton). Nämä olivat erittäin vaikeita hetkiä minulle, ja ne ruokkivat motivaatiotani sellaisella tavalla, jonka en edes kuvitellut olevan mahdollista, Rosberg kuvaili Autosportin mukaan.

Rosbergin perheeseen kuuluu vaimo ja tytär. Hänen isänsä on vuoden 1982 F1-maailmanmestari Keke Rosberg.

Spekulaatiot Nico Rosbergin paikan täyttämisestä Mercedes-tallissa alkanevat F1-piireissä heti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE