Politiikka

Nyt tuli valiokuntatyrmäys kansalaisaloitteelle – kaksi vastalausetta mukana

Lehtikuva / jari Lam
Lehtikuva / jari Lam
Lehtikuva / jari Lam

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö kansalaisaloitteesta työeläkeindeksin palauttamisesta takaisin palkkatasoindeksiksi on valmistunut. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hylkää kansalaisaloitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen.

Valiokunta jakaa kansalaisaloitteessa esitetyn huolen pienimmillä eläketuloilla elävien eläkeläisten asemasta. Indeksin muuttaminen kasvattaisi kuitenkin merkittävämmin suuria eläkkeitä.

Valiokunta toteaa, että vaikeimmassa asemassa olevien eläkeläisten asemaa parannetaan tehokkaimmin nostamalla kansaneläkettä tai takuueläkettä. Pelkästään pientä työeläkettä saavien asemaa voidaan valiokunnan näkemyksen mukaan parantaa esimerkiksi huolehtimalla asiakasmaksujen sekä lääkkeiden ja matkakustannusten omavastuiden kohtuullisuudesta sekä riittävästä asumisen tuesta.

Mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta. Niissä ei esitetä kansalaisaloitteen hyväksymistä vaan lausumaa siitä, että hallituksen tulisi laatia toimenpideohjelma eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat