Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli varoitus Sipilän tapauksesta: “Poliittinen lakko”

PAMin keskolaisten ammattiosasto tukee Ylen toimittajia Juha Sipilän tapauksesta syntyneessä kohussa. Johtokunta päätti kokouksessaan tänään valmistautua poliittiseen lakkoon, kun sen tietoon tuli valtiovallan painostustoimet YLEä kohtaan.

“Ammattiosaston johtokunta katsoo demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion kulmakiviksi sanan- ja lehdistövapauden. Ne ovat yhteiskunnan luottamuksen avainasiat. Kansalaisten oikeuksiin kuuluu tietää poliittisten päättäjien sidonnaisuuksista ja riippumattoman median tehtäviin kuuluu tuoda ne esiin, eikä tätä oikeutta saa rajoittaa. Johtokunnan näkemyksen mukaan, median suitsiminen epämieluisten asioiden esille tuonnista voi johtaa merkittäviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joissa poliitikot voivat kaikessa rauhassa ajaa täysin henkilökohtaista etuaan ilman, että kansalla on niistä edes mahdollisuutta saada tietoa.”

Osaston kannanoton mukaan Yle on haastavassa asemassa, sillä vallassa olevat poliitikot voivat uhata mm. sen rahoituksen leikkaamisella.

“Siksi yleläisten voi olla vaikea puolustaa omaa riippumattomuuttaan ja näin ollen he tarvitsevat kansalaisten joukkovoiman tuekseen.”

Keskolaisten ammattiosaston näkemyksen mukaan Sipilän reaktiot toimitusta kohtaan tulisi olla yksi syy lisää julkaista hänen jääviyttään koskevia uutisia ja ohjelmia Terrafame –kysymyksissä.

“On erittäin vaarallista, että jos poliittiselle eliitille syntyy käsitys, jonka mukaan he voivat vaikuttaa lehdistön vapauteen. Pääministeri Sipilä käytti Yleä mm. vuosi sitten Suomessa erikoislaatuisella tavalla, valjastamalla median kokonaan oman viestinsä välittämiseen kansalle, pääministerin puheessa 16.9.2015.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE