Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

OAJ:n Luukkainen palkkaneuvotteluista: “Ei ole mahdollista, että julkinen sektori jäisi linjasta”

Ensimmäiset yksityisen sektorin neuvotteluratkaisut paaluttavat pitkälti yleistä palkankorotuslinjaa. Näin katsoo julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon ja opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

– Ei ole mahdollista, että julkinen sektori jäisi linjasta, kun jo lomarahaleikkauksilla ollaan jäämässä. Liukumatkin ovat 0,8 prosentin luokkaa yksityisellä ja 0,2 prosentin luokkaa julkisella, Luukkainen sanoo.

Julkisella sektorilla leikataan kilpailukykysopimuksen mukaisesti lomarahoja 30 prosenttia vuosina 2017–2019.

Työn hintaan sopimuskorotusten ohella vaikuttavien palkkaliukumien suuruuteen vaikuttavat muun muassa palkansaajien tehtävä- ja ikärakenteessa tapahtuvat muutokset. Niissä voi olla suuria vuosittaisia vaihteluita.

Yksityisellä puolella ensimmäiset ratkaisut ovat kaksivuotisia. Luukkaisen mukaan vuonna 2020 voimaantuleva sote- ja maakuntauudistus asettaa julkisella puolella painetta yksivuotiselle ratkaisulle. Jos ratkaisu olisi kaksivuotinen ja sopimus päättyisi tammikuussa 2020, se olisi vain kuukausi uudistuksen voimaantulon jälkeen.

– Yhdistelmä olisi aika hankala. Virallisesti toki on vielä auki, että meneekö uudistus edes perustuslakivaliokunnasta läpi, Luukkainen sanoo.

Taso on aika hyvä, kun on pitkän aikaa tehty nollasopimuksia.

Lisää aiheesta

Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto sopivat eilen kahden vuoden ratkaisusta, joka tuo kahden vuoden aikana yhteensä 3,2 prosentin palkankorotukset. Ratkaisuun myös sisältyy kolmas optiovuosi, jonka palkkaratkaisusta sovittaisiin keväällä 2019.

Kemianteollisuus tiedotti puolen yön jälkeen päässeensä ratkaisuun Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM:n kanssa. Palkkaratkaisu pitää sisällään paikallisesti sopimalla toteutettavat 1,6 prosentin palkankorotukset sekä vuosille 2018 että 2019. Mikäli paikallista ratkaisua ei synny, palkkoja korotetaan kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana yhteensä 3,2 prosenttia liittojen sopimalla tavalla.

– Taso on aika hyvä, kun pitkän aikaa on tehty nollasopimuksia ja erittäin maltillisia sopimuksia, Luukkainen arvioi korotustasoa.

Julkisen sektorin työehtosopimukset umpeutuvat tammikuussa eli myöhemmin kuin pääosalla yksityistä sektoria. Luukkainen ei halua arvioida tarkkaa palkankorotusprosenttia, koska siihen vaikuttavat myös tekstikysymykset ja hänen esille nostamansa palkkaohjelma. Hän arvioi, että ratkaisu syntyy tammikuun puolella.

STT–MIKKO ISOTALO

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE