Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

OAJ:n Luukkaiselta vakava varoitus – voiko kouluissamme tapahtua sama kuin Ruotsissa?

Opettajien ammattijärjestö OAJ ja Kuntatyönantajat ovat varsin erimielisiä siitä, mikä on opettajien ja opetusalan tilanne Suomessa.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen korostaa, että Suomeen on saatava velvoittava laki siitä, montako oppilasta yhden opettajan opetusryhmässä saa olla. Opetusryhmien maksimikoko nousi hänen mukaansa ykkösasiaksi työolokyselyssä, jonka tulokset julkaistiin tiistaina.

– Opetusalan kehityksen suunta on kaikilla mittareilla huolestuttava. Opettajien lisääntynyt stressi ja kielteiset ilmiöt kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa osoittavat, ettei resurssien mitoitus ole kunnossa, Luukkainen sanoo.

Kuntatyönantajien kehittämispäällikön Terttu Pakarisen mukaan “mikään tutkimus ei tue” sitä, että oppilaiden maksimimäärä lyödään lukkoon lakiin.

– Aika paljon on kiinni työn organisoinnista. On myös syytä huomata, että tuoreen Arttu-tutkimuksen mukaan opettajat ovat työhönsä tyytyväisempiä kuin kunta-alan muiden alojen henkilökunta, Pakarinen vastaa.

Vapaa-ajasta työaikaa?

OAJ:n kyselyssä selvä enemmistö opettajista ilmoitti työmäärän kasvusta.

Lisää aiheesta

– Työt myös näyttävät jakautuvan epätasaisesti ja se kuormittaa opettajia, täydentää OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio.

Yli puolet opettajista ja esimiehistä tekee selvityksen mukaan töitä viikonloppuisin molempina päivinä ja keskimäärin kolmena arki-iltana viikossa.

Lisäksi lähes joka toinen opettaja ilmoitti kokeneensa työssään vuoden 2017 aikana epäasiallista kohtelua tai kiusaamista. Kiusaamiskokemukset ovat lisääntyneet vuoden 2013 vastaavasta kyselystä.

Opettajan uran houkuttelevuutta voi osaltaan nakertaa se, että joka kymmenes opettaja oli vuonna 2017 väkivallan kohteena työssään.

– Työtyytyväisyyden tulos ja opettajien omat työkykyarviot olivat heikentyneet, Länsikallio sanoo.

Varoitus Ruotsin tiestä.

Luukkainen varoittaa, että nykykehitys saattaa olla viemässä Suomen opetusalaa Ruotsin tielle.

– Ruotsissa kutakin kymmentä opettajanvirkaa kohti on vain yksi alan opintoihin halukas pyrkijä.

Suomessa alan opintoihin pyrkii vielä kymmenen hakijaa per opettajanpaikka.

Pakarisen mukaan opettajien sitoutuminen työhönsä on Suomessa vahvaa.

– Myös työn kuormitustekijät ovat Arttu-tutkimuksen perusteella opettajilla vähäisempiä kuin muilla kunnallisen toimialan työntekijöillä.

Erikoista ristiriitaisissa tuloksissa on se, että sekä OAJ:n tutkimuksen että Arttu-tutkimuksen kysymyksiä on ollut tekemässä Työterveyslaitos.

– Ero johtunee siitä, että toinen tutkimus selvitti voimavaroja ja toinen enemmänkin riski- ja kuormitustekijöitä, Pakarinen linjaa.

OAJ:n kyselyyn vastasi runsaat 1 100 liittoon kuuluvaa opettajaa ja esimiestä. Arttu-tutkimukseen puolestaan vastasi kunta-alan 11 000 työntekijää, joista 4 000 on opettajia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE