Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto: Nyt on liittokierroksen aika, keskitettyä on turha haikailla – “Huolestuttava piirre on, jos palkansaajapuoli repeilee”

Jani Laukkanen

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajaa Katarina Murtoa ei tarvitse patistella ottamaan tanssin askeleita. Sulavat liikkeet syntyvät luonnostaan – eikä ihmekään, onhan hän taustaltaan ammattitanssija ja tanssinopettaja.

Marja Luumi

Demokraatti

Viimeiset 15 vuotta Murto on kuitenkin toiminut keskeisissä tehtävissä työmarkkinoilla. Hän kuvaa muutoksen vauhtia huimaksi. Koko suomalaista työmarkkinajärjestelmää, tapoja neuvotella ja sopia, haastetaan ja työelämän muutos toisaalta puskee kohti muutoksen välttämättömyyttä.

– Haluan suhtautua optimistisesti ja nähdä muutoksen aina mahdollisuutena. Tehtäväni tämän OAJ:n puheenjohtajana on varmistaa, että opetusalalla toimivien asema vahvistuu ja katsoa etukenossa, mihin suuntaan työmarkkinajärjestelmää voisi kehittää.

Murto arvioi, että tällä hetkellä suunnasta ei ole tietoa oikein kenelläkään, koska ei ole yhteistä pöytää keskustelulle. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ei osannut ennakoida, minkälaisen vyöryn pisti liikkeelle, kun luopui keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista.

– Nyt käydään aidosti liittokierroksia, ja esimerkiksi kunta-ala teki ratkaisun, joka ei noudatakaan EK:n haluamaa vientiteollisuuden linjaa, Murto sanoo Demokraatin haastattelussa.

Minun missioni on saada koulutuksen perusrahoitusta nostetuksi pysyvästi yli hallituskausien eli yksinkertaisesti saada lisää rahaa.

ILMASSA ON jo haikailuja jonkinlaisen keskitetymmän sopimisen mallin perään. Murron mielestä sen aika ei kuitenkaan ole nyt. OAJ:llakin on vielä kesken vaikeat neuvottelut yksityisellä opetusalalla.

– Olen sitä mieltä, että kyllä työmarkkinajärjestelmän tulevaisuudesta ja näkymistä pitää pystyä keskustelemaan, mutta on eri asia, ketkä siitä keskustelevat.

– Tässä on kaikki vähän repaleisena. Huolestuttava piirre on, jos palkansaajapuoli repeilee, mutta hajoamista on näkynyt myös työnantajapuolella. Ilman keskeisiä ammattijärjestöjä ei ole mahdollista kehittää työmarkkinajärjestelmää, ja näen, että OAJ kuuluu niihin.

Murto esitti haastattelun jälkeen tällä viikolla tiedotteessa, että keskeiset ammattiliitot käynnistävät keskustelun työmarkkinajärjestelmän toimivuudesta ja tulevaisuudesta syksyn palkkakierroksen jälkeen.

JOTAIN HYVÄÄKIN tältä sopimuskierrokselta jäi Murron mielestä käteen. Hän kehuu Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon ja Julkisen alan unionin yhteispeliä, jonka tuloksena muun muassa opettajat saivat kunta-alan pöydässä ihan asiallisen sopimuksen.

– Siinä näki, että yhteistyössä on oikeasti voimaa. Ratkaisuun voi olla tyytyväinen erittäin vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Viisivuotinen palkkaohjelma on erittäin tärkeä, koska sen avulla pystytään korjaamaan epäkohtia eli saamaan palkka vastaamaan paremmin työn vaativuutta ja osaamista.

– Minun missioni on saada koulutuksen perusrahoitusta nostetuksi pysyvästi yli hallituskausien eli yksinkertaisesti saada lisää rahaa. Tällä hallituskaudella suuntaa on pystytty kääntämään, mutta ei riittävästi. Kasvatus, koulutus ja tutkimus ovat investointeja Suomen tulevaisuuteen, joten nyt pitää osata katsoa vähän pitemmälle.

Ennen korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan työmarkkinajohtajan pestiä Murto työskenteli palkansaajakeskusjärjestö SAK:ssa työehtoasioiden päällikkönä ja toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa edunvalvonnan johtajana. Hän oli neuvottelemassa muun muassa raamisopimusta, työllisyys- ja kasvusopimusta ja kilpailukykysopimusta, kun keskusjärjestöt olivat vielä vahvoja neuvotteluorganisaatioita.

ENTÄ SE tanssi?

Murron ensimmäistä ammattia ei tarvitse ihmetellä kovinkaan paljon, sillä lapsuus ja nuoruus pyöri liikunnan ja urheilun parissa.

– Tanssissa kiehtoi fyysisyys, itseilmaisu, luovuus ja itsensä haastaminen. Harrastin myös kilpauintia, mutta yläasteella tanssi imaisi aina vain enemmän mukaansa sen myötä, kun kehityin lajissa.

Iso askel tanssin maailmaan oli pääsy opiskelemaan tanssia Teatterikorkeakouluun. Kotimainen opinahjo vei voiton, vaikka stipendit olivat kädessä tanssiopintoihin useampaankin yliopistoon Yhdysvalloissa. Vuodet Teatterikorkeassa olivat antoisia.

Murto suoritti myös tanssinopettajan tutkinnon, koska hänellä oli vahva halu opettaa muita. Kyse oli myös rahasta. Murron omin tanssin laji on nykytanssi, jossa korostuu fyysinen ilmaisu.

Murto tanssi ammatikseen kymmenisen vuotta ja opetti samaan aikaan kaikenikäisiä ja -taitoisia ympäri Etelä-Suomen. Hänellä oli muun muassa määräaikainen lehtoraatti Teatterikorkeassa vuoteen 2004 asti.

Murto oli jo lukiossa pohtinut, että tanssin fyysisyyden takia keho ei kestä sitä työtä loppuelämän. Tanssinopettajan tutkinto oli taskussa 1995 ja vuonna 1997 hän pääsi toisella yrittämällä Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

Murto keskittyi sopimusoikeuteen ja valmistuttuaan 2006 hän pääsi harjoittelijaksi asianajotoimistoon yritysjärjestelyihin, joka on äärimmäisen kaukana tanssin maailmasta. Ympyrä sulkeutui, kun Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto haki lakimiestä.

– Se oli lottovoitto. Palasin ennestään tuttuun maailmaan, työmarkkinatoiminta ja edunvalvonta imaisivat minut heti pauloihinsa. Siitä tämä polku ay-liikkeessä lähti.

Lue Katariina Murron koko haastattelu Demokraatin aikakauslehdestä 13/22.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE