Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ohisalo taloudesta: Ei pidä juosta “päämääräämättömästi leikkaussaksien kanssa”

LEHTIKUVA / MATIAS HONKAMAA
Vihreiden puheenjohtaja, ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo avasi vihreiden puoluevaltuuston kokouksen Kuopiossa tänään.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo kantoi puheessaan vihreiden puoluevaltuustossa Kuopiossa huolta siitä, että Suomen hiilinielut ovat romahtaneet.

Demokraatti

Demokraatti

“Ilman niitä emme voi saavuttaa hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2035.”

Ohisalon mukaan seuraavan hallituksen on toteutettava nielujen pelastuspaketti.

Hän sanoi puheessaan myös, että valtio-omisteisten yritysten ei tulisi jatkossa laittaa yhden yhtäkään uutta euroa kiinni fossiiliteollisuuteen.

Ohisalo penäsi myös kiertotaloutta edistävää verouudistusta.

“Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että lasketaan korjauspalveluiden veroa ja korotetaan luonnonvarojen käyttöä hillitseviä veroja. Tällä hetkellä hallituksen edistämä kaivosvero on tästä hyvä esimerkki.”

Ohisalon mukaan tulevat vuodet eivät ole taloudellisesti helppoja.

– Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän täytyisi juosta päämääräämättömästi leikkaussaksien kanssa, vaan sitä, että meidän on tarkemmin valittava, mihin panostetaan. Meidän täytyy vahvistaa hyvinvointivaltiomme perustaa, uudistaa sosiaaliturvaa, nostaa työllisyysastetta, panostaa tutkimukseen ja koulutukseen, laskea työn verotusta, mutta verottaa ympäristölle ja ilmastolle haitallista toimintaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE