Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ohjeet antanut Puolustusvoimien tiedustelulaitos? – Niinistö: “En usko”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ei usko, että Puolustusvoimien tiedustelulaitos on antanut minkäänlaista kirjallista ohjeistusta kaksoiskansalaisista.

Yle kertoi aiemmin tänään, että Puolustusvoimien kaksoiskansalaisia koskeva ohjeistus on peräisin Puolustusvoimien tiedustelulaitokselta.

Ylen mukaan epävirallisessa ohjeistuksessa määritetään, ettei Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia saisi sijoittaa muun muassa lennokkikoulutukseen tai Ilmavoimiin.

Tietolähteenä on muun muassa varusmieskutsunnoissa työskennellyt upseeri.

Tietolähde on sanonut Ylelle, että ohjeistuksissa on kerrottu, mihin tehtäviin tiettyjen maiden kaksoiskansalaisia voi varusmiespalveluksessa laittaa ja mihin ei.

Yle kertoo nähneensä myös sähköpostin, jonka vastaanottajia ohjeistetaan, että jatkossa Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia ei kouluteta tehtäviin, joissa he pääsevät käsiksi turvallisuuden kannalta merkittäviin tietoihin.

– Ohjeistus on annettu Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen ja esimiesten toimesta. Siitä on kerrottu erilaisissa koulutuksissa ja myös sanallisesti. Ei näitä ohjeistuksia (kaksoiskansalaisuudesta) paineta koskaan virallisiin asiakirjoihin. Ei sotilaan silti ole tapana kyseenalaistaa esimiestensä määräyksiä, tietolähde kertoo Ylen jutussa.

Lisää aiheesta

Keskusrikospoliisi (KRP) on myös alkanut tutkia epäiltyä uutta tapausta, jossa on annettu virheellistä ohjeistusta kaksoiskansalaisuudesta, kertoo Puolustusvoimat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE