Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ohjuksen kantama jopa 4 500 km? – Pohjois-Korean testi tuomittiin laajasti

Pohjois-Korea esitteli ohjusarsenaaliaan huhtikuussa.

Pohjois-Korea sanoo testanneensa viikonloppuna uudentyyppistä ohjusta. Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan koelaukaistu ohjus oli “uusi, maasta maahan ammuttava, keskipitkänmatkan ballistinen ohjus” nimeltään Hwasong-12. Uutistoimiston mukaan maan johtaja Kim Jong-un valvoi ohjuskoetta.

– Kokeen tarkoitus oli tutkia uudentyyppisen ohjuksen teknisiä yksityiskohtia ja ominaisuuksia, KCNA kertoi lisäten, että ohjus “pystyy kuljettamaan voimakasta ja suurta ydinkärkeä”.

Etelä-Korea kertoi eilen, että sen naapurimaa teki ohjuskokeen varhain sunnuntaiaamuna paikallista aikaa. Yhdysvaltojen asevoimat vahvisti myöhemmin Etelä-Korean havainnon.

Ohjus laukaistiin Etelä-Korean armeijan mukaan Kusongin kaupungista myöhään lauantaina Suomen aikaa. Ohjus lensi arviolta 700 kilometriä ja laskeutui Japaninmereen. Venäjän puolustusministeriön mukaan ohjus laskeutui 500 kilometrin päähän Venäjän rajasta.

KCNA:n mukaan ohjus nousi 2 111,5 kilometrin korkeuteen ja matkasi 787 kilometriä ennen kuin se laskeutui Japaninmereen. Analyytikoiden mukaan tämä viittaa siihen, että ohjuksen kantama olisi parhaimmillaan 4 500 kilometriä tai enemmän.

Yksi alan yhdysvaltalaisista asiantuntijoista arvioikin, että kyseessä on pisimmälle yltävä ohjus, jota Pohjois-Korea on ikinä testannut. Toinen yhdysvaltalaisasiantuntija puolestaan arvioi, että ohjus voi merkitä, että Pohjois-Korea on tehnyt merkittävää edistystä mannertenvälisen ballistisen ohjuksen kehittämisessä.

Ohjus pystyy kuljettamaan voimakasta ja suurta ydinkärkeä.

Lisää aiheesta

Useiden maiden johtajat tuomitsivat kokeen heti tuoreeltaan viikonloppuna.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump esitti ripeästi vaatimuksensa kovempien pakotteiden asettamisesta Pohjois-Korealle. Valkoinen talo tiedotti, että Pohjois-Korean viimeisin provokaatio on kutsu kaikille valtioille asettaa aiempaa kovempia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping ilmaisivat puolestaan huolensa Korean niemimaan kiristyneestä tilanteesta ja Pohjois-Korean uusimmasta ohjuskokeesta. Presidentit keskustelivat Pekingissä Kiinan järjestämän kansainvälisen silkkitiekokouksen yhteydessä.

Kiinan ulkoministeriö sanoi, että maa vastustaa Pohjois-Korean tapaa rikkoa YK:n turvaneuvoston määräyksiä. Samalla Kiina kuitenkin kehotti kaikkia osapuolia käyttämään malttia.

Etelä-Korean uusi presidentti Moon Jae-in tuomitsi ohjuksen laukaisemisen piittaamattomana provokaationa. Viime viikolla Etelä-Korean presidentiksi valittu Moon on luvannut parantaa suhteita Pohjois-Korean kanssa keskustelun ja yhteisten teollisuushankkeiden avulla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE