Ajattelen niin, että meille viime sotien jälkeen syntyneille miehille naisten kunnioittaminen ja arvostaminen ei ole vaikeaa – ei ainakaan pitäisi. Tasa-arvo perustuu jo oikeudenmukaisuuteen, solidaarisuuteen ja naisten kaikenpuoliseen arvostamiseen.

Meidän ikäpolvemme miehet näkivät jo lapsena oman äitinsa työn ensinnäkin oman perheensä hyväksi. Sodan jälkeen oli isoja lapsiperheitä, joiden asioiden pyörittämiseen äideiltämme vaadittiin kovaa työpanosta. Viisilapsisen perheen keskimmäisenä tiedän, että sana “kova” pitää kutinsa!

Kaikkiin asuntoihin ei vielä 1950-luvulla, ei edes kaupungeissa, tullut lämmintä vettä. Pienet asunnot lämmitettiin puilla. Samoin niiden hellat, joilla äidit valmistivat perheen ruuan.

Talvella oli sen verran pakkasta, että hellan yöllä sammuessa jääkaappeja ei talvikuukausina tarvittu. En muista, miten kesällä meneteltiin. Kamarin tulipesään isä lisäsi yöllä puita, ennen kuin lähti varhain leipomoon töihin. Sisä-wc:täkään ei vielä 1950-luvulla löytynyt joka huushollista. Jos löytyi, se oli naapurin kanssa yhteinen, kuten meillä.

Kun lapset kasvoivat isommiksi ja aloittivat koulunsa, äidit menivät töihin. Harvat, ainakaan tavallisen kansan naisista, oli koulutettu ammattiin. Sotavuodetkin menivät ammuksia tehdessä. Ei siitä työstä rauhan tullessa suurta hyötyä ollut. Vähissä olivat ammattikoulun käyneet naiset, vielä harvemmassa korkeakoulutetut.

Äidit, toki isätkin, tekivät raskasta työtä. Vapaita lauantaipäiviä viisipäiväisestä työviikosta puhumattakaan ei heti sotien jälkeen ollut. Äiditkin puskivat töitä mahdollistaakseen meidän lapsien kouluttamisen, jotta “teillä olisi helpompaa kuin meillä”.

Tilanne toki parantunut

Myönteinen asenne ja työ naisten aseman parantamiseksi ei ole kestänyt kauaa. Olisiko muutoksen raikkaat tuulet puhaltaneet vasta pari kolmekymmentä vuotta? Pioneereja on toki ollut jo ennen sotia.

Muutos perustuu osin juuri siihen työhön, mitä äidit aikoinaan tekivät kouluttaakseen lapsensa niin tytöt kuin pojatkin. Näin näen asian omien kokemuksieni pohjalta.

Kun siskoni koulutettiin, he kyllä jo osasivat herättää keskustelua naisten palkkauksestakin. Minulla ei ollut syytä väittää vastaan, kun äitiäni siteeraten olimme samasta “murjusta” tai “mörskästä” lähteneet.

Onneksi äiti, kuten koko perheemme monien muidenkin työläisperheiden tavoin pääsi mukaviin, mutta nykymittapuun mukaan vieläkin ahtaisiin asuntoihin 1960-luvun alussa. Onneksi äiti ja isä saivat nauttia kahdelle avarista tiloista  muutaman vuosikymmenen, kun lapset olivat perustaneet omat perheensä.

Naisten aseman parantamisessa ovat ratkaisevan työn tehneet ja tekevät edelleen naiset itse. He ovat luoneet meneillään olevalle muutokselle pohjan. Perustelleet sen tarpeellisuuden.

Uskon, että he ovat saaneet viestinsä perille ainakin suurimalle osalle miehiä. Jos naisten monipuolisia resursseja ei saada käyttöön, se on kaikin tavoin paitsi epäoikeudenmukaista naisia kohtaan, niin myös suurta yhteiskunnallista haaskausta. Jos missä tahansa yhteisössä, organisaatiossa tai vastaavassa osan sen jäsenien tiedoista, taidoista myös tuntemuksista ja tunteista jää käyttämättä, se koituu kyseisten organisaation haitaksi. Joskus jopa kohtalokkaalla tavalla.

Samasta työstä sama palkka. Tämäkin periaate lienee täysin selvä enemmistölle miehiä. Jos asiasta järjestettäisiin kansanäänestys, uskon, että sen tulos olisi täysin kirkas.

Olen joskus kärjistänyt asian niin, että monellako isällä olisi mitään sitä vastaan, vaikka hänen vaimonsa, perheen äiti, toisi kotiin yhteisiin tarpeisiin suuremman tilipussin kuin hän? Voi olla, että olen naivi ja hyväuskoinen, mutta en usko, että näitä miehiä löytyy monta. Ja mikäpä miehelle mukavampaa, jos rinnalla on itseensä luottava, miehensä arvostuksen tunteva nainen!

En tietenkään aja naisten kaiken puolisen aseman kohentamista siksi, että me miehet siitä hyötyisimme. Mutta uskon, että perheemme ja toki mekin siitä paljon nauttisimme!

Kaikki järki-, mutta toivottavasti myös tunnesyyt johtavat siihen, että miehet tukevat naisia joka käänteessä. Miksei myös päin vastoin. Tämähän on ennen kaikkea meidän ihmisten maailma. Meidän kaikkien naisten ja miesten. Sitä me haluamme kehittää lapsillemme ei ainoastaan pojille vaan myös tytöille!

Voi olla, että tekstini kaikesta huolimatta henkii miehistä ellei peräti sovinistista asennetta. Jos näin on, anteeksi! En nimittäin kiistä, etteikö minun ja muidenkin miesten näissä asioissa olisi tarpeellista vieläkin kehittyä.

Naisten aseman parantaminen on itseisarvo. Sitä ei siis tarvitse perustella muilla arvoilla. Eikä missään nimessä siitä saatavilla hyödyillä!

Joka tapauksessa oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja solidaarisuuteen kuitenkin viime kädessä vilpittömästi pyrin.

Vielä kerran: Hyvää naistenpäivää!