Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oikeuskansleri kritisoi Ylellä kansanedustajien kaksoisroolia – kokoomuskaksikon toiminta Haavisto-jutussa herätti kysymyksiä

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti (kuvassa) katsoo, että kansanedustajien ei pitäisi voida toimia kahdessa eri roolissa silloin, kun eduskunta käsittelee ministerin toimien lainmukaisuutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pöysti sanoo Ylellä, että oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä toimitaan vain yhdessä roolissa.

Asia nousi esille, kun kaksi perustuslakivaliokunnan kokoomuslaista jäsentä, Wille Rydman ja Heikki Vestman olivat sekä ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) vastaan tehdyn muistutuksen allekirjoittajia että sen käsittelijöitä valiokunnassa.

Kokoomuskaksikon toiminnassa ei ollut mitään lainvastaista, eivätkä he olleet esteellisiä. Oikeuskanslerin mukaan mahdollisuus tällaiseen kaksoisrooliin pitäisi kuitenkin estää laissa.

– Olisi suotavaa, että lainsäädännöllisesti selkeytetään se, että osallistutaan joko muistutuksen tekijänä tai valiokunnan jäsenenä.

Haaviston tapauksessa perustuslakivaliokunta ei ollut tuomarin roolissa, vaan pohjusti eduskunnan ratkaisua, pitäisikö tapauksessa nostaa syyte.

Pöystin peräämä muutos vaatisi todennäköisesti perustuslain muutosta, koska perustuslaki säätää kansanedustajan esteellisyydestä.

Myös puhemies arvosteli nykyistä käytäntöä.

Nykyinen perustuslaki määrittelee edustajan esteellisyydeksi vain asiat, jotka koskevat edustajaa henkilökohtaisesti tai hänen virkatoimensa tarkastamista valiokunnassa.

Oikeuskansleri arvioi, ettei oikeusministeriö välttämättä ehdi valmistella asiaa enää tällä vaalikaudella.

Myös eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) arvosteli nykyistä käytäntöä heti perustuslakivaliokunnan Haavisto-mietinnön jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE