Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oikeuskansleri saa tutkittavakseen Minna Helteen tapauksen

Valtakunnansovittelijan tehtävän jättänyt Minna Helle on siirtymässä kesäkuun alusta Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi.

Keskustelu Teknologiateollisuuden palvelukseen siirtyvän, valtakunnansovittelijan paikalta eronneen Minne Helteen toiminnasta käy kuumana.

Nyt asiasta on myös tehty kantelu oikeuskanslerille.

Oikeuskanslerinvirastosta kerrotaan Demokraatille, että kantelussa pyydetään selvittämään, onko Helle ollut esteellinen, kun hän on toiminut työriitojen sovittelijana saadessaan julkisuudessa olleiden tietojen mukaan samaan aikaa työtarjouksen.

Oikeusasiamiehelle ei ole ainakaan toistaiseksi tullut asiassa kanteluita.

Muun muassa Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi on syyttänyt Hellettä puolueellisuudesta.

Harjuniemen mielestä Helteen sidonnaisuus Teknologiateollisuuteen tuli selvästi ilmi keväällä rakennusalan työriidan sovittelussa.

Helle on kiistänyt Twitterissä Harjuniemen väitteet.

Lisää aiheesta

– Olin myös tässä sovittelussa puolueeton, kuten kaikissa. Sovittelu ei silloin edennyt, koska näkemyserot ammattiliiton ja työnantajien välillä olivat poikkeuksellisen suuret.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE