Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oikeuskanslerinvirastoon kanneltu Sipilän vienninedistämistoimista

Oikeuskanslerinvirastoon on tehty kantelu pääministeri Juha Sipilän (kesk.) vienninedistämismatkasta Intiaan.

Iltalehti on uutisoinut tänään pääministeri Juha Sipilän (kesk.) edistäneen viime vuonna vierailullaan Intiaan myös lastensa osittain omistaman yrityksen bisneksiä.

Yksityishenkilön oikeuskanslerinvirastoon tekemässä kantelussa toivotaan, että “Sipilän esteellisyys ja jääviys tutkitaan liittyen hänen virkatehtäviensä ohella harjoittamaan oman edun tavoitteluun.”

Kantelu on nimetty liittyvän Team Finlandin nimissä tehtyyn matkaan Intiaan ja biopolttoainejalostamohankkeeseen.

Sipilä vieraili viime helmikuussa Intiassa suomalaisen yritysvaltuuskunnan kanssa. Team Finland -matkalla edistettiin suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia Intiassa.

Iltalehti on kertonut, että Team Finlandin Intian-matkan viimeisenä päivänä, 14. helmikuuta 2016, Chempolis ilmoitti rakentavansa 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon Koillis-Intiassa sijaitsevaan Assamin osavaltioon. Sipilän lapset omistavat Fortel Invest -yhtiön kautta noin 5 prosenttia Chempoliksesta.

Sipilään kohdistuva kantelu käsiteltäneen oikeuskanslerinvirastossa, koska valtioneuvoston valvonta kuuluu oikeuskanslerille. Periaatteessa myös oikeusasiamiehen olisi mahdollista selvittää asiaa.

Lisää aiheesta

Aamupäivällä oikeusasiamiehelle oli tullut yhteydenottoja Sipilän toimista muttei varsinaisia kanteluja, sähköpostien purkaminen oli kesken.

Oikeuskanslerinvirastosta Demokraatille annettujen tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä ei ollut selvittänyt virastosta jääviyskysymyksiä ennen Intian matkaansa.

“Ministereiden vienninedistämismatkoille yritysdelegaation kokoaa Finpro yritysten ilmaiseman kiinnostuksen perusteella eikä pääministeri osallistu yritysdelegaation kokoamiseen. Intiassa pääministereiden tapaamisessa oli esillä suomalainen biotalousosaaminen yleisesti. Jokaisen ministerin tehtävänä on vienninedistämismatkoilla edistää tasapuolisesti suomalaisten yritysten vientiä”, Juha Sipilä on kommentoinut Iltalehdelle.

Finprosta puolestaan on todettu, ettei se valitse vienninedistämismatkoille lähteviä yrityksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE