Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oikeusministeri Antti Häkkänen: “Varsin erikoinen veto”

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

– Hjalliksen oma ratkaisu, mutta totta kai varsin erikoinen veto. Mutta toisaalta ei sitä Hjallista ole näkynyt kyllä tietysti missään ryhmän tai muiden kansanedustajien missään palavereissa tai neuvotteluryhmissäkään pitkään aikaan. Tietysti minä arvelin, että jotain varmaan tämäntyyppistä…, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kommentoi kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimon eroa kokoomuksesta.

On spekuloitu muun muassa sillä, että Harkimo olisi pettynyt siihen, ettei hän saanut kokoomuksesta ministerin paikkaa.

Tiedotustilaisuudessa Harkimolta kysyttiin, mitä hän vastaa, jos joku sanoo, että hän lähtee kokoomuksesta sen takia, ettei ole saanut nykyistä merkittämpiä paikkoja puolueessa.

– Näyttääkö se siltä, että haluaisin merkittävämpiä asioita kokoomuksessa. Nyt minä ainakaan en saa niitä. Jos minä haluaisin niitä, en ainakaan tekisi tätä, hän sanoi ja viittasi eroratkaisuunsa.

– En minä puhu. Ei se liity tähän asiaan, Harkimo vastasi kysymykseen, oliko hänelle luvattu ministerin salkkua kokoomuksesta.

Kun oikeusministeri Antti Häkkäseltä kysyy, oliko ministerin salkku, joka esimerkiksi hänellä on mutta Harkimolla ei, syy siihen, miksi Harkimon kohdalla kävi miten kävi, Häkkänen sanoo olevansa “väärä henkilö arvioimaan Hjalliksen pään aivoituksia”.

– Hän on sen verran oma persoona, että ehkä hän itse on paras kommentoimaan näitä. Jokainen kantaa vastuun omasta toiminnastaan, Häkkänen toteaa Demokraatille.

Harkimo sanoi tiedotustilaisuudessaan keskustelleensa Petteri Orpon kanssa vuoden aikana 2 tai 3 minuuttia. Omassa pressissään kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen totesi käyneensä Harkimon kanssa pitkiä keskusteluja.

– On hyvin vaikea nähdä, mikä olisi ollut tapa toimia toisin. Olen hänenkin kanssaan käynyt keskustelua siitä, mikä hänen poliittinen profiilinsa on ja minkälaisen roolin hän voi ottaa ryhmässä. Hänelle on myös tarjottu erilaisia tehtäviä, vastuullisia tehtäviä vetää tiettyjä projekteja, mutta hän ei ole ollut näistä viime aikoina kiinnostunut, Jokinen sanoi.

– Minä en lähde spekuloimaan kenenkään ministerin tavoitteita tai niihin liittyviä kysymyksiä, Jokinen sanoi medialle tiedotustilaisuuessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE