Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Oikeusvaltio on murentunut Venezuelassa, sanoo YK:n ihmisoikeuskomissaari

Venezuelan kriisi on saanut alkunsa jo vuodesta 2016, kun maan taloutta ravisteli hyperinflaatio. Arkistokuva.

Oikeusvaltion periaatteet ovat murentuneet vakavasti taloudellisen ja poliittisen kriisin repimässä Venezuelassa, kertoo maaraporttinsa perjantaina julkaissut YK:n ihmisoikeuskomissaari Michele Bachelet.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Bachelet mainitsi esimerkkeinä poliittisiin vastustajiin ja aktivisteihin kohdistuneen väkivallan, johon on kuulunut kidutusta ja surmia. Bachelet’n mukaan elintärkeät instituutiot ja laillinen järjestys ovat rapistuneet Etelä-Amerikan valtiossa.

– Elintärkeät instituutiot ja laillinen järjestys ovat rapistuneet Venezuelassa, Bachelet kertoi luovuttaessaan raporttinsa YK:n ihmisoikeusneuvostolle uutistoimisto AFP:n mukaan.

Raportin mukaan Venezuelan hallinnon turvallisuusjoukot surmasivat viime vuoden aikana vahvistetusti lähes 5 300 ihmistä operaatioissaan. Surmia perusteltiin “viranomaisten vastustamisella”.

Kuluvan vuoden aikana oli toukokuuhun mennessä surmattu reilut 1 500 ihmistä. Raportin mukaan todelliset luvut saattavat olla suurempiakin.

Hoidon puute tappoi yli 1 500 vuodenvaihteen tienoilla

Raportissa kiitetään sitä, että Venezuela vapautti hiljan yli 60 poliittista vankia, mutta muistutetaan siitä, että toukokuun lopulla yhä lähes 800 ihmistä oli mielivaltaisesti vangittuna.

Mer om ämnet

Ihmisoikeuskomissaari on huolissaan myös Venezuelan ilmaisunvapauden tilasta, sillä riippumattoman median vapaus on kaventunut eri tiedotusvälineiden sulkemisten myötä.

Ongelmaksi mainitaan myös maata pitkään vaivannut lääkkeiden ja muiden terveydenhoidon tarvikkeiden sekä henkilöstön pula, jonka vuoksi arviolta yli 1 500 ihmistä on kuollut hoidon puutteeseen viime vuoden marraskuun ja kuluvan vuoden helmikuun välillä.

Venezuelaa ovat piinanneet levottomuudet ja väkivaltaisuudet jo pitkään. Venezuelan hallitus kertoi kesäkuun lopulla estäneensä vallankaappausyrityksen, jossa maan presidentti Nicolas Maduro yritettiin murhata.

Hallituksen mukaan vallankaappausta juonineet nykyiset ja entiset armeijan sotilaat olisivat korvanneet Maduron kenraalilla, entisellä puolustusministeri Raul Baduelilla.

STT–LASSI LAPINTIE

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE