Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Ökypestin ottanut Barroso uhittelee komissiolle – “Tämä on syrjintää”

José Manuel Barroso.

Euroopan komission entinen puheenjohtaja José Manuel Barroso syyttää komissiota syrjinnästä.

Komissio ilmoitti maanantaina aloittavansa tutkinnan Barroson uuden tehtävän eettisyydestä.

Barroso on nimitetty investointipankki Goldman Sachsin neuvonantajaksi, ja nimitys on herättänyt pahennusta Brysselissä ja muualla EU:ssa.

Barroso sanoi nykyiselle puheenjohtajalle Jean-Claude Junckerille osoittamassaan kirjeessä, että komission toimet ovat “syrjiviä”.

Barroson mukaan ne eivät vastaa komission aiempaa linjaa entisten jäsenten kohtelusta.

Aiemmin komissio oli ilmoittanut, ettei se näe Barroson uudessa pestissä ongelmaa, koska tämä oli noudattanut karenssiaikaa.

Juncker kuitenkin päätyi eettisyysselvitykseen sen jälkeen, kun EU:n oikeusasiamies oli pyytänyt komissiota selvittämään asiaa.

Lisää aiheesta

Barroso toimi komission puheenjohtajana vuosina 2004–2014, sitä ennen Portugalin pääministerinä.

Goldman Sachs pestasi Barroson neuvomaan, miten Britannian Brexit-äänestyksen seurauksia voitaisiin lieventää.

Goldman Sachsilla on Euroopassa huono maine, sillä sitä on pidetty osasyyllisenä Kreikan velkakriisiin. Maa kaunisteli velkalukujaan Barroson ollessa EU-komission johdossa.

Närkästystä vahvistaa, että kyseistä pankkia pidetään yhtenä osasyyllisenä maailmanlaajuisen finanssikriisin käynnistymiseen vuonna 2008 ja sitä seuranneeseen, yhä raskaasti vaikuttavaan euroalueen talouskriisiin.

Muun muassa Ranskan presidentti Francois Hollande on pitänyt Barroson pestiä moraalisesti tuomittavana.

Internetissä on kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan EU-instituutioita eväämään Barroson eläkemaksut. Vetoomuksen allekirjoittajia on yli 140 000.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE