Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

13.7.2025 11:05 ・ Päivitetty: 13.7.2025 11:05

”Olemme iloisia” – Lentoliikennettä pitkään jumittanut työriita ratkesi

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lentoliikenteen palvelujen työriidassa on syntynyt sopimus, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto viestipalvelu X:ssä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ilmailualan Unioni IAU ja Palvelualojen työantajat Palta ovat hyväksyneet sovintoehdotuksen, jonka valtakunnansovittelija antoi myöhään lauantai-iltana. Läpi mennyt sovintoehdotus oli kolmas, jonka valtakunnansovittelija antoi kuukausia kestäneessä työriidassa.

Sopu merkitsee sitä, että lentoliikennettä ensi viikolla ja sitä seuraavalla viikolla uhanneet lakot peruuntuvat.

PALTA kertoo, että IAU:n kanssa tehty sopimus työehdoista on 1,5 vuoden mittainen ja päättyy tammikuussa 2027. Sopimuksen palkkaratkaisu on yleisen työmarkkinalinjan raameissa.

IAU kertoo tiedotteessaan, että lyhyen sopimuskauden aikana osapuolet tarkastelevat säästösopimusten vaikutuksia työntekijöiden ansiokehitykseen ja edellytyksiä huomioida ne tulevissa neuvotteluratkaisuissa.

Lentoyhtiö Finnair totesi ratkaisun merkitsevän, että Finnairin lennot voidaan jatkossa operoida normaalin liikenneohjelman mukaisesti. Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt kiitti samalla yhtiön asiakkaita kärsivällisyydestä työtaistelujen keskellä.

-  Olemme iloisia, että Finnairin Tekniikkaa, Kitcheniä, Cargoa, lentoaseman asiakaspalvelua ja laajasti monia muita lentokenttäalueen yrityksiä koskevissa neuvotteluissa on viimein saavutettu sopu. Nyt voimme keskittyä operoimaan kesän tärkeän matkustuskauden lennot sillä luotettavuudella, jota asiakkaamme meiltä odottavat, Schildt sanoi tiedotteessa.

TYÖNANTAJAA edustava Palta ja työntekijöitä edustava IAU väänsivät lentoliikenteen palveluiden uudesta työehtosopimuksesta kuukausien ajan. Neuvottelut alkoivat jo tammikuun lopulla, ja työtaistelupäiviä oli lopulta 13.

-  On hyvä, että pitkittyneiden neuvotteluiden jälkeen viimeinkin löydettiin molemmille osapuolille hyväksyttävissä oleva ulospääsytie riidasta. Tämä on huojentava uutinen myös kaikille lentomatkustajille näin kesälomakauden keskellä, sanoi Paltan työmarkkinajohtaja Minna Ääri tiedotteessa.

Äärin mukaan Palta olisi kuitenkin halunnut nähdä ratkaisun, joka palkkaratkaisun ohella kehittää alan työehtoja ja sopimuksen sisältöä. Tekstikysymyksiin ei tässä ratkaisussa kuitenkaan tehty muutoksia.

IAU kertoi esittäneensä, että työriidan ytimessä ollut erimielisyys vuoden 2020 säästösopimuksista olisi jätetty työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Paltalle tämä ei sopinut.

Ääri sanoi STT:lle, että Palta piti parempana toista sovintoehdotukseen sisältynyttä vaihtoehtoa, että kysymys ansiokehityksestä siirretään työryhmän käsiteltäväksi.

-  Lopputulemaa tässä ei ole sovittu, Ääri korosti.

Lentoyhtiö Finnair on perunut kevään ja kesän aikana yli 1  200 lentoa IAU:n työtaistelutoimien vuoksi. Paltan mukaan perumiset ovat vaikuttaneet noin 100  000 asiakkaan matkoihin.

Seuraava IAU:n lakko uhkasi keskiviikkona. IAU oli varoittanut työtaisteluista myös 18., 21., 23. ja 25. heinäkuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU