Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olemme tilivelvollisia vain suomalaisille” – Ylen Kivinen vakuuttaa, että painostuksesta älähdettäisiin

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen käy ensi viikolla keskustelukierroksen Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimituksissa. Hän aikoo kuulla kaikkia keskeisiä tahoja, jotka ovat olleet osapuolina viime viikon julkisessa Yle-keskustelussa.

– Monet yleläiset ovat viime viikon tapahtumista ymmällään ja itsekin otan tilanteen vakavasti. Haluan kaikin voimin edistää luottamusta ja vaalia sitä, mikä on tärkeintä: Yleisradion riippumattomuutta ja luotettavuutta suomalaisten silmissä, Kivinen lupaa.

Hänen mukaansa kuulemiskierroksen jälkeen on mahdollisuus tehdä johtopäätöksiä tarvittavista toimista.

Kivinen ei näe, että Ylen riippumattomuus olisi uhattuna. Hän korostaa, että se on julkisen palvelun median ja Ylen peruskivi.

– Olemme tilivelvollisia vain suomalaisille. Jos emme olisi riippumattomia, se näkyisi varmasti. Jos meihin kohdistettaisiin todellista painostusta, älähtäisimme heti, Kivinen lupaa.

Monet yleläiset ovat viime viikon tapahtumista ymmällään.

Lauri Kivinen on johtanut Yleisradiota vuodesta 2010. Tänä aikana Suomella on ollut viisi pääministeriä.

Lisää aiheesta

– Tänä aikana ohjelmallisiin valintoihin tai linjauksiimme ei ole vaikuttanut minkään yksittäisen tahon painostus tai pahastuminen, vaan päätökset Ylessä on tehty täysin journalistisin perustein ja totuutta tavoitellen, hän vakuuttaa.

Kivisen mukaan Ylessä vastaavat toimittajat päättävät journalistisesta linjasta ja työilmapiirissä pyritään luottamuksellisuuteen.

– Näyttää siltä, että toimintamallit ja työilmapiiri joissakin Ylen toimituksissa vaativat uutta luottamuksen rakentamista, kuuntelua ja kuulluksi tulemista.

Ylen hallintoneuvosto saa Lauri Kiviseltä selvityksen Yle-keskustelun vaiheista ensi viikon tiistaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE