Aloitteen johdosta asiaa on pohtinut kaupungin perustama selvitysryhmä, jossa on ollut mukana sosiaali- ja terveydenhuollon ja kaupunginkanslian asiantuntijoiden lisäksi mukana poliisin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, järjestöjen ja kokemusasiantuntijoiden edustajia. Myös Valtakunnansyyttäjävirasto antoi lausuntonsa selvitysryhmälle.

Selvitysryhmän lopputulema oli, että huumausaineiden käytön salliminen kaupungin tiloissa tai huumeiden tunnistus ei ole nykylainsäädännön mukaan mahdollista. Muun muassa huumausaineen käyttö ja hallussapito omaa käyttöä varten on säädetty rangaistavaksi huumausaineen käyttörikoksena.

Vaikka lainsäädännöllisesti asiaa on pohdittu pitkälti edellä mainitun huumaisainelainsäädännön ympärillä, käyttöhuoneisiin liittyy monia muitakin juridisia ja toimintaan liittyviä kysymyksiä. Muun muassa minkälaisessa suhteessa käyttöhuoneen henkilökunta olisi asiakkaisiin nähden? Onko kyseessä potilas/hoitosuhde? Mitkä olisivat henkilökunnan vastuut ja oikeusturva? Kuinka pitkälle henkilökunnan vastuu ulottuisi, entä asiakkaan oikeudet, mikäli käyttöhuoneissa tapahtuisi huumeiden käytön seurauksena kuolemantapauksia tai komplikaatioita, tai mikäli huumeidenkäyttäjä haluaisi poistua tilasta huumausaineen vaikutuksen alaisena sekavassa tilassa henkilökunnan neuvoista huolimatta ja on ilmeistä, että hän on vaaraksi itselleen tai muille?

Lähtökohtaisesti tulisi punnita onko meillä tarvetta tällaisille käyttöhuoneille. Niihin kohdennetut resurssit voitaisiin ohjata nykyisten palveluiden parantamiseen, päiväkeskustoimintaan, neulanvaihtopisteisiin, etsivään ehkäisevään toimintaan, joiden kautta tavoitellaan samoja hyötyjä kuin mitä käyttöhuoneiden osalta yleisesti tavoitellaan. Mm; marginalisoituneimpien huumeidenkäyttäjien tavoittaminen ja saattaminen kontaktiin terveys- ja sosiaalipalveluiden kanssa, suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvonta, riskien vähentäminen turvallisempaan pistämiseen opastamalla, virusinfektioiden testaus ja hoitoonohjaus, käyttäjien huumehoitoon hakeutumisen edistäminen, huumeiden pistokäyttöön liittyvien häiriöiden ja käytettyjen pistovälineiden vähentäminen julkisissa tiloissa ja huumeisiin liittyvän kuolleisuuden ja sairastavuuden vähentäminen.

Toisin kun ehkä luullaan, välittömiä äkillisiä yliannostuskuolemia on todettu Helsingissä varsin vähän, aivan kuten selvitystyöryhmän selvityksessäkin tuotiin epäsuorasti esille. Itselläni on yli 17 vuoden kokemus kuolemansyyntutkinnan saralta Helsingistä ja ne suhteellisen harvat välittömät äkilliset yliannostuskuolematapaukset, jotka eteen ovat tulleet, ovat enemmänkin olleet seurausta lääkkeiden sekakäytöstä ja esimerkiksi lakan/gamman nauttimisesta.

Käyttöhuoneilla on vaikutuksia myös kiinteistön ulkopuoliseen tilaan. Oltiin asiasta mitä mieltä tahansa, poliisilla on lainsäätäjän tahdon mukaisesti varsin tiukat toimintavelvollisuudet huumausainerikosten ehkäisemisessä. Riippumatta siitä olisiko tällaisia käyttöhuoneita, poliisin on toimittava velvoitteidensa mukaisesti. Kuten asiaa pohtineen selvitysryhmän selvitystyön käyttäjähaastatteluosuudesta käy ilmi, jotta käyttäjät hakeutuisivat tällaisiin käyttöhuoneisiin, poliisin ei pitäisi olla kiinteistön läheisyydessä kyttäämässä käyttöhuoneisiin hakeutujia.

Liberaalimpaa huumausainepolitiikkaa harjoittamassa Tanskassa poliisi on ”rauhoittanut” käyttöhuoneiden lähistön, eivätkä koppalakit ole ratsaamassa käyttöhuoneiden kulmilla liikkuvia huumeidenkäyttäjiä. Se kuitenkin luo ”rauhoitetulle” alueelle otollisen mahdollisuuden harjoittaa huumekauppaa, johon poliisin on joka tapauksessa puututtava. Eli itseasiassa käyttöhuoneiden ympärillä olisi jatkuva ”vaara” joutua poliisin kanssa tekemisiin, sillä käyttäjäkunnalla saattaa olla aikaisempia selvittämättömiä asioita virkavallan kanssa ja siksi hakuja perässä.

Joten käyttöhuoneiden suhteen ei ole kyse vain siitä, miten käyttöhuoneissa voitaisiin toimia tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti, vaan myös siitä miten pitäisi suhtautua vaikkapa huumausaineiden käyttörikoksiin, pitäisikö käyttörikoksesta luopua kokonaan? Huumepolitiikasta meillä jokaisella on mielipiteet porttiteorioista lailliseen pössyttelyyn.

Helsingissä on toki asunnottomuutta, mutta ani harva onneksi, edes suonensisäisiä huumeita käyttävät, joutuu nukkumaan taivasalla, joten suurin osa piikittämisistä tapahtuisi joka tapauksessa asunnoissa. Toki piikittämistä tapahtuu paljon myös yleisissä tiloissa, joka on ongelma, mutta josta emme kokonaan eroon pääse. Selvitysryhmän selvityksessä tuotiin esille, että osa käyttäjistä ei halua leimautua ja siksi tuskin hakeutuisi käyttöhuoneeseen. Lisäksi on jokseenkin selvää, etteivät käyttäjät ole aina toistensa kanssa kovin lämpimissä väleissä, joten kontaktinvälttelyt voivat myös vaikuttaa halukkuuteen hakeutua käyttöhuoneeseen.

Selvitysryhmän selvityksessä pidettiin oleellisen tärkeänä käyttöhuoneiden sijoittelua, jotta niillä saataisiin hyötyä. Kokeilussa sellainen pitäisi olla hyvin saavutettavissa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Laajemmin ajateltuna käyttöhuoneita pitäisi olla useita eri puolella kaupunkia ja oikein sijoitettuina. Toisaalta selvitysryhmäkin näki haasteena käyttöhuoneiden sijoittelussa asuinalueiden leimautumisen ”ongelma-alueiksi”, siis juuri sellaisiksi, jota kaupunki pyrkii ehkäisemään kaikin keinoin.

Eli ollaan vielä useamman askeleen päässä käyttöhuonekokeilusta, puhumattakaan että meillä olisi useita käyttöhuoneita ympäri kaupunkia.

Riippumatta siitä, ryhdyttäisiinkö tällaiseen erillislainsäädäntöön, suhtaudun käyttöhuoneisiin skeptisesti. Samoja hyötyjä voidaan saavuttaa nykyisillä palveluluilla ja nykyisillä kontakti keinoilla käyttäjiin ilman minkäänlaisia erityislakeja. Asiaan liittyy myös välillinen vaikutus laajempaan huumausainepoliittiseen keskusteluun vaikkapa käyttörikoksista, joka pitäisi käydä analyyttisesti valtakunnan tasolla. Pidän asiaa monella tapaa ongelmallisena, jotta kannattaisin sitä, että Helsinki olisi aloitteellinen esittämään tällaista erillislainsäädäntöä. Mikään ei estä valtiovaltaa selvittämästä asiaa oma-aloitteisesti nyt tehdyn selvityksen pohjalta.