Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olen itse kohdannut niin asiatonta puhetta kuin asiatonta koskettelua kansanedustajana” – Li Andersson osallistuu #metoo-keskusteluun

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Monien muiden poliitikkojen tavoin myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson osallistuu Facebook-päivityksellä seksuaalista häirintää vastustavaan #metoo-kampanjaan.

– Olen nähnyt niin monta #metoo-häsäriä mun sosiaalisissa medioissa. Jotkut jakavat myös tarinoita, mutta suurin osa tyytyy vain viestimän, että “kyllä, minäkin”. Tarinoiden kertominen on kaikkea muuta kuin helppoa. Muistot seksuaalisen häirinnän, ahdistelun tai asiattoman kohtelun kohteeksi joutumisesta ovat kipeitä ja niihin liittyvät yleensä myös häpeän ja syyllisyyden tunteita, Andersson kirjoittaa.

Hän uskoo, että monet myös jättävät kokemuksiaan kertomatta siksi, että pelkäävät kommentteja joissa vähätellään mitä he ovat kokeneet, tai joissa syytetään ylireagoinnista tai kaikkien miesten syyllistämisestä.

– Ei tässä ole siitä kyse. Kampanjan arvo on siinä, että se tekee näkyväksi ongelman, joka on laajalle levinnyt ja suuri. Se tekee näkyväksi, kuinka moni kantaa mukanaan tarinoita pelottavista ja ahdistavista kokemuksista. Ja se nostaa esille, kuinka arvottomaksi ihminen helposti tuntee itsensä, jos valtaa pitävä ahdistelee seksuaalisesti.

Pettymys “hyvien ihmisten hiljaisuuteen”.

Li Andersson muistuttaa, ettei politiikkakaan ole ahdistelusta vapaa.

– Vaikka traumaattisimmat henkilökohtaiset kokemukseni ovat politiikan ulkopuolelta, olen itse kohdannut niin asiatonta puhetta kuin asiatonta koskettelua kansanedustajana. Häirintä ja ahdistelu ovat valitettavasti niin yleistä, että siihen voi törmätä niin kadulla kuin joukkoliikenteessä, baarissa kuin työpaikalla tai koulussa.

Andersson toivoo, että #metoo:n kaltaiset kampanjat johtavat siihen, että ongelmasta ei olla hiljaa ja että sitä ei vähätellä.

– Olen jo kauan aikaa itse ollut pettynyt siihen, mitä kutsun “hyvien ihmisten hiljaisuudeksi”. Että niin usein on ihmisiä paikalla, jotka myös voisivat ääneen puuttua, mutta valitsevat hiljaisuuden.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE