Politiikka
9.2.2018 06:03 ・ Päivitetty: 9.2.2018 06:12
”Olen monasti sanonut Sipilälle miten kävisi, jos kertoisin kaiken, mitä tiedän” – Väyrysen tukija ottaa lämpöä Iltalehdessä
Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) tukija, keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Ahlbäck arvostelee voimakkaasti keskustan puoluehallituksen päätöstä, jonka mukaan kahteen puolueeseen kuuluva Väyrynen ei ole vaalikelpoinen keskustan puheenjohtajavaalissa. Iltalehden haastattelema Ahlbäck kritisoi myös puoluehallituksen torstaina järjestetyn ylimääräisen kokouksen järjestelyjä.
– Seuraava kokous piti olla vasta ensi viikolla ja olin jo varautunut siihen, mutta puoluesihteeri Jouni Ovaskalta tuli tiistaina kello 16.26 sähköpostissa kokouskutsu torstain kokoukseen. Eihän minulla eikä monella muullakaan ollut mitään mahdollisuuksia päästä kokoukseen, Ahlbäck sanoo Iltalehdelle.
Hän epäilee myöhäistä kokouskutsua tarkoitushakuiseksi.
Tästä tulee täysi katastrofi.
– Kokoukseen menee koko päivä. Varsinkin Pohjois- ja Itä-Suomesta moni ei varmaan päässyt nyt paikalle, ja jos minä esimerkiksi olisin päässyt paikalle, niin päätös ei olisi ollut yksimielinen.
Ahlbäck olisi halunnut Väyrysen mukaan puheenjohtajavaaliin.
– Olisin sanonut myös, että tästä tulee täysi katastrofi, jos näin yritetään estää Paavon osallistuminen.
Lisää aiheesta
Ahlbäck muistuttaa olevansa pitkäaikaisin keskustan puoluehallituksen jäsen.
– Olen monasti sanonut Sipilälle, että miten kävisi, jos kertoisin kaiken, mitä tiedän tämän puolueen toiminnasta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
8.2.2018 11:58
Puoluesihteeri turhautui sooloilevaan Väyryseen: ”Viime viikkojen tapahtumat ovat olleet erittäin haitallisia myös Väyryselle itselleen”
Politiikka
8.2.2018 10:58
Paavo Väyrynen ärähtää puoluehallitukselle: ”Maksettu lausunto”
8.2.2018 10:41
Juha Sipilä riemuitsee: ”Nyt kisa käydään keskustan ehdoilla, eikä Väyrysen”
Politiikka
8.2.2018 10:15
Haastaako Väyrynen keskustan oikeuteen? Puoluesihteeri: ”Vaikea lähteä spekuloimaan”
Politiikka
8.2.2018 10:08
Keskusta linjasi tiukasti Väyrysestä – nyt puhuu Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja: ”Tässä kohtaa tällä ei ole mitään vaikutusta meihin”
Politiikka
8.2.2018 09:49
Nyt tuli tieto, miten keskusta aikoo toimia Paavo Väyrysen ongelmassa