Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Olen nuori, on varaa kehittyä” – Peltonen ei juuttunut vapaaohjelman virheisiinsä

Emmi Peltonen vapaaohjelmassa.

Emmi Peltonen sai olympiakisojen ensikertalaisena Pyeongchangissa oppia, kuinka kova on kilpailu taitoluistelun naisten vapaaohjelmassa. Peltonen keräsi pikkuvirheiden säestämällä esityksellään kisassa 157,14 pistettä ja oli 20:s.

Hän jäi tammikuussa Moskovan EM-kilpailuissa luistelemistaan lukemista runsaat kaksi pistettä.

Kilpailun voitti OARin (Olympiaurheilijat Venäjältä) Alina Zagitova ennen joukkuetoveriaan Jevgenia Medvedevaa ja kolmanneksi sijoittunutta Kanadan Kaetlyn Osmondia.

15-vuotias Zagitova oli johtanut kilpailua jo lyhytohjelman jälkeen. Hänen koko kisan voittopistemääränsä oli huikea 239,57.

Pyeongchangissa vapaaohjelmansa hyppy-yhdistelmä kolmoistulppi-tuplalla aloittanut Peltonen kaatui avauksensa jälkeen kolmoislutz-hypyssään. Pyllähdys hieman kaiveli muuten positiivista luistelijaa.

– Oli niin upea tunnelma, että ehkä harmittaa. Se lutz on mennyt harjoituksissa kuin vettä vaan. Odotin eniten, että pääsen juuri sitä näyttämään, ja sitten tuli kaatuminen, Peltonen sanoi.

Avasin hienolla tulppi-tulpilla. Se oli hyvää.

Lisää aiheesta

Uran kolmannessa aikuisten arvokisojen vapaaohjelmassa oli toki hyvääkin.

– Avasin hienolla tulppi-tulpilla. Se oli hyvää, että pystyin kaatumisen jälkeenkin kokoamaan itseni ja keskittymään seuraavaan, joka tuli nopeasti.

– Nautin joka hetkestä, kun esitys eteni askelsarjaan, taiteellisena tulkitsijana jo 18-vuotiaana varsin etevä Peltonen kertoi.

Jo 24 parhaan joukkoon vapaaohjelmaan selviytyminen oli Peltoselle kuin voitto.

– Vapaaohjelmaan pääsy oli iso juttu. Tuli motivaatiota harjoitteluun, kun näki, missä osa-alueilla pitää parantaa.

Peltosen suvun kolmannen polven olympiaurheilijana Emmi Peltonen ei ole jännittäjätyyppiä. Vapaaohjelman tunnelma vei mennessään.

– Aina pieni jännitys on kisassa. Se kertoo, että olen valmis, suomalaisluistelija tarkensi.
Hän joutui ohjelman vanhetessa helpottamaan hyppyjään, joten parantamisen varaa jäi.

– Tuli virheitä, mutta en voi niitä enää miettiä. Ne ovat mennyttä, tiedän että pystyn parempaan.

– Se on urheilua. Välillä menee erittäin hyvin, välillä huonommin, Peltonen muotoili.

Peltonen on harjoitellut paljon Yhdysvalloissa Kiira Korpeakin luotsanneen valmentaja Rafael Arutyunyanin ohjauksessa. Edessä on tiukka neljän vuoden jakso, sillä 2022 Pekingin olympiakisoihin mennessä Peltonen haluaa olla ainakin lähellä maailman kärkeä.

– Se tulee olemaan kurinalaista aikaa. Se on ollut elämääni aina, mutta haluan priorisoida asioita vielä paremmin. Se on kovaa työtä, mutta toivottavasti kova työ aina palkitaan. Haluan olla vuosi vuodelta parempi.

Peltonen ei pahastu, jos hänen olympiadebyyttiään kutsuu myös opintomatkaksi. Oppia maailman huipulta hän Pyeongchangissa ammensi.

– Oli upea nähdä läheltä, kulisseissa, mitä tämä vaatii, minkälainen henkinen juttu tähän vaaditaan.

Ikä on Peltosen puolella.

– Tiedän, että minulla on hyvä mentaalipuoli, mutta minun pitää olla sulavampi, varmempi ja parempi. Se vaan on fakta. Olen nuori, on varaa kehittyä, hän arvioi.

Vuorossa miesten pikaluistelun 1 000 metriä.

Suomalaiskatseet kääntyvät seuraavaksi pikaluisteluun, jossa on tänään vuorossa miesten 1 000 metrin kilpailu.

– Vähän huonommat mahdollisuudet siinä on kuin 500 metrillä, mutta mitalikin voi olla mahdollista, jos moni asia menee putkeen, Mika Poutala ennakoi.

Poutala ei ole linjannut, miten pitkään hän jatkaa uraansa, mutta 1 000 metrille osallistuva Pekka Koskela lopettaa komean uransa tähän kevääseen.

Pikaluistelu alkaa kello 12 Suomen aikaa. Koskela luistelee toisessa parissa Kiinan Tao Yangin kanssa, ja Poutala viimeisessä eli 18. parissa 1 500 metrin hollantilaisen olympiavoittajan Kjeld Nuisin kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE