Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olen ollut elämässäni työtön” – kokoomuksen kansanedustaja antaisi tienata 600€ kuussa

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) olisi valmis korottamaan työttömyysturvan suojaosan nykyisestä 300 eurosta 600 euroon kuukaudessa. Alkuvuodesta 2014 voimaan tulleen uudistuksen mukaan työtön on voinut ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että hänen työttömyysetuutensa määrä pienenee.

– Olen ollut elämässäni työtön kolmessa eri vaiheessa. Tiedän miltä tuntuu, kun vastauksia kymmeniin työpaikkahakemuksiin ei tule tai kun ei pääse edes haastatteluun, hän kirjoittaa omasta taustastaan Uuden Suomen puheenvuorossa.

Kauman mukaan erityisesti työttömyyden alkuvaiheessa työtön haluaa nopeasti päästä kiinni uuteen.

– Mitä pidemmälle työttömyys etenee, sitä hankalammaksi käy usein myös työnhaku. Usko omiin mahdollisuuksiin hiipuu, jollei joku ole kannustamassa ja rohkaisemassa sekä “jeesimässä” vähän eteenpäin.

Suojaosan nosto nykyisestä 300 eurosta 600 euroon voisi Kauman mielestä tuoda työttömille enemmän mahdollisuuksia vastaanottaa työtä.

– Jokainen edes hetken työttömänä ollut tietää, että kaikenlaisia töitä ottaisi mielellään vastaan, jos ei uhkana olisi, että työttömyyspäiväraha leikkaantuu merkittävästi tai että työttömyysetuuden maksu keikkatyön vastaanottamisen takia viivästyy. Laskut ja vuokrat on maksettava joka kuukausi.

Ilmapiirille tekisi hyvää, jos työttömyyttä lähestyttäisiin vaihteeksi positiivisesti kannusteiden kautta.

Lisää aiheesta

Valtiovarainministeriö on selvittänyt malleja, jossa suojaosa olisi 400–600 euroa. 600 euron taso maksaisi arviolta 55 miljoonaa euroa. Kauma laskee, että se voitaisiin toteuttaa kustannusneutraalilla tavalla esimerkiksi siten, että työttömyysturvan perusosan tasoa alennettaisiin 50 sentillä eli 32,4 eurosta 31,9 euroon päivässä.

Toiseksi vaihtoehdoksi hän löytää sen, että suojaosan voisi sitoa työttömyyttä edeltäneeseen ansiotasoon.

– Näin mallissa olisivat mukana ansiosidonnaisella päivärahalla olevat työttömät, ja kannustinvaikutus olisi suhteutettu tasaisemmin eri tulotasoille.

Hän viittaa eduskunnan tietopalvelun tekemään laskelmaan. Suojaosa nousisi lineaarisesti työttömyyttä edeltäneen rahapalkan mukaan ja se voisi saavuttaa 600 euron enimmäismäärän esimerkiksi 5 000 euron kohdalla. Reformin kustannukset olisivat arvion mukaan noin 10 miljoonaa euroa.

Pia Kauma korostaa, että työttömyyden hoito vaatii monenlaisia toimenpiteitä.

– Yhteiskunnalliselle ilmapiirille tekisi hyvää, jos työttömyyttä lähestyttäisiin vaihteeksi positiivisesti kannusteiden kautta. Siihen suojaosan korottaminen voisi tarjota yhden oivallisen ratkaisuvaihtoehdon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE