Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olen sanaton” – Halla-aho toivoi, ettei kenellekään jäänyt “pahaa makua”

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi jo ensimmäisellä kierroksella valittu Jussi Halla-aho toivoi, että kampanjasta ei jäänyt kenellekään pahaa makua, koska hänelle ei jäänyt.

– Olen sanaton, tuore puheenjohtaja totesi ensisanoikseen puhujapöntöstä Jyväskylän puoluekokouksessa.

Hän huomautti, että “on ollut puhetta ja pelkoja puolueen hajoamisesta ja valtaamisesta”.

– Perussuomalaisia ei voi vallata, koska jäsenistö valitsee puheenjohtajansa, hän huomautti.

Halla-aho korosti seurustelleensa Jyväskylässä kahden päivän ajan ihmisten kanssa.

– Tiedän, että tässä salissa ei ole ulkopuolista junttaporukkaa tai valtaajia.

Hän sanoi suhtautuvansa suurella kunnioituksella valintaansa.

Lisää aiheesta

– Tämä on kypsyyskoe puolueellemme. Minä toivon, että me kaikki sitoudumme tämän puolueen rakentamiseen. Se on työkalu, jolla rakennetaan parempaa Suomea ja maailmaa, hän vetosi puolueväkeen.

Jussi Halla-aho pitää linjapuheensa puoluejohtajana huomenna sunnuntaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE