Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Olen vihaisempi kuin koskaan aiemmin” – Trump avasi vaalikampanjansa tutulla uhoilulla

AFP / LEHTIKUVA / SCOTT EISEN

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump avasi lauantaina vaalikampanjansa aikomuksenaan päästä takaisin Valkoiseen taloon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän varoitti, että ensi vuoden vaalit ovat Amerikan viimeinen mahdollisuus pelastautua. 76-vuotias Trump pyrkii presidentiksi nyt kolmatta kertaa hävittyään edelliset vaalit presidentti Joe Bidenille.

-  2024 vaalit ovat viimeinen mahdollisuutemme pelastaa maamme, ja tarvitsemme uuden johtajan, joka on valmis tekemään sen ensimmäisestä päivästä lähtien, Trump sanoi puhuessaan kannattajilleen Etelä-Carolinassa.

Hän toisteli tuttua tarinaansa siitä, miten 2020 vaalitulos oli huijausta ja kutsui poliittisia kilpailijoitaan halventavilla nimillä.

-  On vain yksi presidentti, joka on koskaan haastanut koko Washington vakiintuneen järjestelmän. Teidän äänillänne teemme sen ensi vuonna uudestaan.

KOVINTA kyytiä hän antoi konservatiivisille kriitikoille oman puolueensa sisältä, joihin hän viittasi nimellä “RINO” (Republicans in name only, republikaaneja vain nimeltä). Heitä hän kutsui “vielä demokraatteja vaarallisemmiksi”.

Trump puhui samoista teemoista niin Etelä-Carolinassa kuin päivän ensimmäisessä tilaisuudessa New Hampshiren republikaanien vuosikokouksessa.

Trumpin mukaan hänen ehdokkuutensa suojaisi Yhdysvaltoja sitä uhkaavalta kommunismilta ja marxismilta, uutisoi muun muassa New York Times.

Hän kertoi olevansa vihainen suunnasta, johon Yhdysvallat on matkalla, ja vakuutti olevansa sitoutunut voittamaan vaalit.

-  Olen vihaisempi nyt ja sitoutuneempi nyt kuin koskaan aiemmin.

POLITIIKKASISÄLTÖJEN osalta entinen presidentti muun muassa kiisti sähköautojen ympäristöystävällisyyden ja julisti, että tuulivoimalat uhkaavat maan preerioita, valtameriä ja lintuja.

Trump lupasi, että hänen taloussuunnitelmansa nojaisi pääasiassa veronkevennyksiin. Lisäksi hän vannoi pitävänsä transsukupuoliset urheilijat ulkona naisten sarjoista.

Tuttuun tapaansa Trump pilkkasi presidentti Bidenia siitä, että tämä hävisi New Hampshiressä demokraattien esivaalit vuonna 2020. Hän jätti mainitsematta, että Biden voitti hänet osavaltion vaaleissa yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Trumpin tavoitteena on uusia vuoden 2016 vaalivoittonsa New Hampshiressa ja Etelä-Carolinassa.

Etelä-Carolinassa hänen entisen kannattajakuntansa on raportoitu olevan tyytymättömiä, kun Trumpin tukemat ehdokkaat eivät menestyneet marraskuun välivaaleissa.

ENTISEN presidentin mainetta hiertävät rikossyytteet, jotka oletettavasti nostetaan Trumpia vastaan liittyen 6. tammikuuta 2021 tapahtumiin, jolloin hänen kannattajansa mellakoivat ja hyökkäsivät kongressitaloon. Samalla useampi Trumpiin kohdistettu tutkinta on vielä kesken. Trump viittasi aiheeseen myös lauantaina.

-  Nämä radikaalivasemmistolaiset syyttäjät ovat täysin hirveitä, hirveitä ihmisiä, hän sanoi New Hampshiressa.

Etelä-Carolinassa hän painotti maan tarvitsevan taistelijaa, joka panee vastaan muun muassa vasemmistolle, medialle, globalisteille ja Kiinalle.

-  Ja sitä me teemme, puolustamme Amerikkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE