Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Oletko lähdössä tänään viettämään juhannusta? – Saatat tarvita hyviä hermoja

Juhannuskokko palaa Kuopiossa juhannusaattona 23. kesäkuuta 2017.

Juhannuksen menoliikenteen vilkkaimman päivän odotetaan osuvan tänäkin vuonna torstaille. Tänään maanteille pakkautuu eniten autoja iltapäivällä ja illalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Juhannuksen pahin ruuhkasumppu on osunut jo vuosien ajan Tampereen ja Oriveden väliselle tieosuudelle valtatie 9:llä.

Perinteisesti juhannusliikenne on jonoutunut myös Viitostien välillä Heinola–Mikkeli sekä Nelostiellä Heinolan ja Jyväskylän välillä.

Tänään iltapäivällä matkustajien kannattaa varautua ruuhkiin myös juna- ja lentoasemilla.

Perjantaina tieliikenne saattaa olla ruuhkaista iltapäivään asti.

Tänään on kesäpäivänseisaus.

Tänään on myös pohjoisen pallonpuoliskon vuoden pisin päivä, joka myös kesäpäivänseisauksena tunnetaan. Aurinko on pohjoisimmillaan vuotuisella liikeradallaan taivaalla.

Lisää aiheesta

Huomisesta lähtien päivä alkaa jälleen lyhentyä.

Kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko paistaa keskipäivällä kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä, joka kulkee halki Pohjois-Afrikan, Meksikon ja Intian.

Päivän kohdalle sijoittuvat keskikesän juhlat useissa kulttuureissa. Suomessa juhlitaan juhannusta.

Eteläisellä pallonpuoliskolla kesäpäivänseisaus koittaa joulukuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE