Ja niinhän siinä kävi, että parin päivän päästä pojat tepsuttelivat luokseni posket hehkuen: Toivo-tontun oli kuultu liikkuvan vintillä. Voi sitä pienten nassikoiden intoa,  kun he eläytyivät tontun elämään.  Ja kaikkihan on vain kiinni sadun taianomaisesta voimasta, vai jospa tonttuja on ihan oikeasti.

Samaan aikaan, joku viisas henkilö varoitteli puhumasta joulupukista lapsille. On kuulemma pahaksi lapsille. Siis sadut? Päinvastoin aikuisten pitäisi entistä enemmän lukea satuja lapsille, kertoa tarinoita vaikkapa joulupukista. Minulle ei oikein auennut tuon “tutkijan” arvoitukset. Harvoin kuulee tuollaista soopaa ja onneksi huomattavasti viisaampi kumosi tuon asian. Sillä tottahan se on, että sadut, jos mitkä ovat merkityksellisiä lapsille.

Mieleeni on jäänyt 8-vuotiaan tytön haastattelu radiossa aiheen tiimoilta. Tyttö uskoi vielä joulupukkiin, mutta tiesi, että on myös valejoulupukkeja. Toimittaja kysyi, että mihin hän ei enää usko. Vastaus kuului: hammaskeijuihin ja pääsiäispupuun. Juuri noin, lapsi kasvaa ja kehittyy ja vähitellen hän luopuu lapsuuden “taikaolennoista”, jotka ovat ruokkineet hänen mielikuvitustaan.

Mielikuvitus on oleellista luovuudelle, ja ruokkii lasta ottamaan asioista selvää, oppimaan uusia asioita.  Mutta kyllä aikuinenkin voi uskoa joulupukkiin!

Ilman leikkiä ja satua lapsen elämä olisi tylsää, oppimista ei tapahtuisi. Olenkin sitä mieltä, että meidän aikuistenkin pitäisi säilyttää hulluttelu elämässämme,  ja varsinkin tukea lasta käyttämään mielikuvitustaan ja ihmettelemään,ja auttaa lasta satujen maailmassa. Ja kuka sanoo, että tonttuja ei mukamas ole; onhan niitä: navetta-, koti-, sauna-, metsätonttuja ja tietysti kaikkien tuntema joulutonttu.

Joulun odotus  on mahtavaa taika-aikaa; suosittelen kaikia ottamaan joulu väreineen, tuoksuineen, satuineen, aistit valtoimenaan kokonaisvaltaiseen käsittelyyn; mielikuvitus ei tunne rajoja. Aikuinenkin voi löytää lapsen itsessään ihmetellessään  tontun jättämiä jälkiä pihapiirissä. Lapsenkaltainen tonttuilu on hyväsydämistä ja siinä ei kellekään tehdä pahaa eikä ivailla. Aikuisten “tonttuilut” eivät kuulu tähän lasten  tonttuformaattiin.

Työpaikkani parhaita puolia on lasten käsittämätön innostus mennä mukaan sadun maailmaan. Joulu tulee vähitellen, rauhallisessa tempossa, valot, tekstiilit, rekvisiitat, luettavat sadut, leikit ja laulut tuovat joulun lähemmäksi ja lähemmäksi. Oleellista on vaalia kiireettömyyttä , antaa aikaa lapselle ja hänen kysymyksilleen. Joulun aikaan tarinoidaan mutta kerrotaan myös joulun sanomaa, ja pidetään yllä kansanperinnettäkin.

Toivo on muuten hyvä nimi tontulle, onhan joulu toivoa täynnä, ja niin on päässyt käymään, että minäkin olen jo löytänyt päiväkodin vintiltä selkeitä tontun jättämiä jälkiä; ja siitähän meillä riittää tarinaa lasten kanssa.

Pysähdy ja kuuntele, tonttu voi tarkkailla sinua, ja mitähän hän kertookaan joulupukille: oletko ollut kiltti?

Tontturikasta ja sopuisaa joulua!