Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olisi ollut katastrofi” – Rinne iloitsee vanhusten ja hoitajien puolesta: SDP:n vaatimus toteutui

Hallitus on sopinut, että jatkossakin ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen hoitoon osallistuvan henkilöstön mitoituksen pitää olla vähintään 0,5 hoitajaa asukasta kohden. Hallitus oli laskemassa sitä 0,4:ään.

Hallituksen perumisen myötä tilanne säilyy nykyisen vanhuspalveluiden laatusuosituksen mukaisena.

– Hallituksen esitys hoitajamitoituksen leikkaamisesta olisi johtanut ikäihmisten kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen hoivan laadun ja määrän suhteen. Lisäksi hoitajat ovat todella kuormitettuja, hallituksen mitoituksen muutos olisi ollut katastrofi hoitajien työtaakalle, Rinne toteaa ja sanoo, että jo nykymitoituksellakin on ongelmia.

– Tästä syystä on hyvä, että SDP:n vaatimus siitä, että hoitajamitoitukseen ei tehdä leikkauksia, nyt toteutuu. Tosin minä en tiedä, miten 70 miljoonan kuviteltu säästö toteutetaan, vai tuleeko lisää velkaa, Rinne sanoo.

“Hallitusohjelman mukaan henkilöstömitoituksen täsmentämisellä ja hoitajamitoitukseen laskettavan henkilöstön uudelleenmäärittelyllä haetaan julkiseen talouteen 70 miljoonan euron säästöä vuoden 2019 loppuun mennessä”, valtioneuvoston tiedotteessa lukee.

Antti Rinne oli juuri hiljattain väläyttänyt Lännen Median haastattelussa välikysymystä hallituksen aikeista laskea hoitajamitoitusta.

– Oppositiosta kykenee näemmä vaikuttamaan, niin kuin on tässä havaittu, että hallitus on perunut jo parikymmentä esitystään. Tämä tuli joukkoon lisäksi, Rinne toteaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE