Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Olohuoneen matolle jätetty sitä itseään – diplomaatteja ahdistellaan Venäjällä

Ulkoministeri John Kerry on ottanut diplomaattien ahdistelun esille tavatessaan keväällä presidentti Vladimir Putinin.

Yhdysvallat syyttää Venäjää diplomaattiensa häiritsemisestä, ahdistelusta ja pelottelusta.

Yhdysvaltojen mukaan amerikkalaisdiplomaatteja ja heidän perheitään on joutunut kiihtyvän häiritsemis- ja valvontakampanjan kohteeksi Moskovassa. Siihen ovat osallistuneet muun muassa Venäjän tiedustelupalvelun edustajat ja liikennepoliisit.

Ahdistelu on pahinta Moskovassa. Diplomaattien mukaan siellä heidän autojensa renkaita on viillelty ja koteihin murtauduttu. Murtautujat ovat muun muassa muuttaneet huonekalujen paikkaa tai jättäneet kaikki valot päälle varmistaakseen, että asukkaat tietävät jonkun käyneen asunnossa.

Yhden raportin mukaan erään diplomaatin olohuoneen matolle oli jätetty ulostetta.

– (Ahdistelu) on yksi keino painostaa viranomaisia, jotka yrittävät tehdä työtään. Se lisääntyi merkittävästi ollessani Venäjällä, ja Ukrainan invaasion jälkeen se paheni paljon, kertoi Moskovan-suurlähettiläänä 2012–2014 toiminut Michael McFaul lehdelle.

Washington Postin jutun jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö vahvisti, että Yhdysvallat on valittanut Venäjälle asiasta. Ulkoministeriön mukaan ulkoministeri John Kerry otti ongelmat esille tavatessaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin maaliskuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE