Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Olympialaisistako ratkaisu Koreoiden konfliktiin? – Etelä-Korea tarjosi Pohjois-Korealle neuvotteluja

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un oli maltillinen uuden vuoden terveisissään.

Etelä-Korea ehdotti tiistaina Pohjois-Korealle korkean tason neuvotteluiden järjestämistä ensi viikolla. Asiasta kertoi Etelä-Korean yhdistämisministeri Cho Myoung-gyon.

Ministerin mukaan Etelä-Korea toivoo, että Koreoiden edustajat voisivat keskustella ensi tiistaina Panmunjonin raja-asemalla kasvotusten Pohjois-Korean mahdollisesta osallistumisesta Pyeongchangin talviolympialaisiin ja muista molempia maita kiinnostavista asioista.

Koreat kävivät korkean tason neuvotteluja keskenään edellisen kerran vuonna 2015. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina.

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in on pitkään puoltanut neuvotteluiden käynnistämistä uudelleen, mutta haluaa, että niiden yhteydessä otettaisiin askelia myös ydinasekysymyksessä. Pohjois-Korea on viime kuukausina hermostuttanut ympäröivää maailmaa ohjustesteillä ja kuudennella ydinkokeellaan.

– Tapaaminen on itsessään tärkeä, koska se osoittaa molempien puolten haluavan parantaa suhteita, sanoi valtiotieteen professori Koh Yu-hwan Donggukin yliopistosta.

Tulosten saaminen on vaikeampaa. Pohjois-Korea voi Kohin mukaan pyrkiä pönkittämään asemaansa ydinasevaltiona ja esittää mahdottomia vaatimuksia, kuten Yhdysvaltojen kanssa pidettävien sotaharjoitusten lopettamista.

Trump uskoo pakotteiden toimivan

Lisää aiheesta

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi uudenvuoden viestissään, että Pohjois-Korea voisi lähettää valtuuskunnan Etelä-Koreassa helmikuussa järjestettäviin talviolympialaisiin.

Kisat alkavat 9. helmikuuta ja niiden pitopaikka sijaitsee vain 80 kilometriä Koreoiden rajasta. Kaksi Pohjois-Korean taitoluistelijaa täytti vaatimukset olympialaisiin osallistumisesta, mutta Pohjois-Korea ei ilmoittanut heitä kisoihin ajoissa. Kansainvälinen olympiakomitea voi vielä kutsua heidät kisoihin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tulkitsi tiistaina Kimin halukkuuden osallistua olympialaisiin merkiksi siitä, että kansainväliset pakotteet maata vastaan toimivat. Hän tviittasi, että pakotteilla alkaa olla suurta vaikutusta Pohjois-Koreaan.

STT-AFP, Soul

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE