Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Omistajaohjausministeri Tuppurainen Demokraatille Nesteen ilmoituksesta: “Odotan, että yhtiö toteuttaa yhteiskuntavastuunsa täysimääräisesti”

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen kuvattuna tänään Helsingissä Säätytalon edustalla ennen budjettineuvotteluja.

Neste kertoi tänään suunnittelevansa jalostamotoimintojen uudelleenjärjestelyjä Porvoossa ja Naantalissa. Yhtiö tutkii Naantalin jalostamotoimintojen lakkauttamista ja toiminnan keskittämistä terminaali- ja satamatoimintoihin sekä Porvoon jalostamon kehittämistä kohti uusiutuvien ja kierrätys- raaka-aineiden prosessointia.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Toteutuessaan suunnitelmat tarkoittavat enintään 470 työpaikan vähenemistä, mukaan lukien mahdolliset ulkoistukset.

– Tämä uutinen on todella surullinen meille kaikille, mutta ennen kaikkea tämä on Naantalin työntekijöille musertavaa. Monen perheen arkielämän perustukset horjuvat ja kaikki Naantalin työntekijät perheineen tarvitsevat nyt tukea yhteisöltään, yhtiöltä ja yhteiskunnalta, omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kommentoi asiaa Demokraatille.

Hallitus on paraikaa koolla budjettiriihessä.

– Otamme nämä uutiset vastaan hallituksessa todella vakavin mielin. Tuotantolaitoksia koskevat ratkaisut ovat aina yhtiön omia päätöksiä ja niitä ei voida poliittisesti sanella. Mutta olemme vuoropuhelussa yhtiön johdon kanssa, ja edellytämme heidän toimivan vastuullisesti, Tuppurainen toteaa.

Hän jatkaa, että vastuullisuus tässä tarkoittaa, että näin radikaaleja ratkaisuja tehtäessä yt-neuvottelut käydään kuitenkin ratkaisuhakuisesti ja rehdisti.

– Vastuulliset suuryhtiöt, joihin Neste kuuluu, ovat tällaisissa tilanteissa panostaneet myös itse työntekijöiden uudelleentyöllistymiseen ja koulutukseen. Odotan, että yhtiö toteuttaa yhteiskuntavastuunsa täysimääräisesti, Tuppurainen sanoo.

Lisää aiheesta

– Neste ei ole Suomea hylkäämässä. Porvoon jalostamokokonaisuus on mittakaavaltaan ainutlaatuinen teollisuuskeskittymä Pohjoismaisessakin mittakaavassa ja yhtiön ilmoituksen mukaan se tulee jatkossa keskittymään siellä entistäkin enemmän uusiutuviin polttoaineisiin, Tuppurainen muistuttaa.

Valtioneuvoston kanslia omistaa Nesteestä noin 36 prosenttia ja Valtion Kehitysyhtiö Vake Oy noin 8,3 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE