Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On aika turhanaikaista lähteä puhumaan miljardista” – Harakalta tuli tiukka kuitti Ohisalolle

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) esitys suurten kaupunkien joukkoliikennekorvauksista on liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan kuukauden myöhässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vihreiden puheenjohtaja Ohisalo esitti lauantaiaamuna STT:n haastattelussa miljardin euron tukea kuuden suurimman kaupungin joukkoliikenteelle.

Ohisalon mukaan summasta puolet käytettäisiin koronaepidemiasta johtuvien lippu- ja verotulojen menetysten korvaamiseen ja toinen puoli raiteisiin ja muuhun joukkoliikenteen kehittämiseen.

Liikenne- ja viestintäministeriön esitys suurten ja keskisuurten kaupunkien joukkoliikenteen menetysten korvauksiksi on Harakan mukaan suuruudeltaan enintään sata miljoonaa euroa. Hän huomauttaa, että sellaisenaankin kyseessä on moninkertainen lisäys vuosittaiseen joukkoliikennetukeen.

– Tämä (sata miljoonaa) oli liikenne- ja viestintäministeriön esitys. Totta kai olen varautunut siihen, että valtiovarainministeriö harvemmin suurentaa sitä, mitä esitetään, Harakka sanoo STT:lle.

– Realismia on se, että korvaus on enintään sitä luokkaa. Siksi on aika turhanaikaista lähteä puhumaan miljardista, kun jokainen euro hyviin ja välttämättömiin liikennehankkeisiin on tiukassa.

Koronaepidemiasta johtuvan joukkoliikennekorvauksen ohella ensi viikon lisäbudjetissa on Harakan mukaan tarkoitus käsitellä kolme muuta kokonaisuutta.

Lisää aiheesta

Ne ovat elvytyspaketti nopeasti käynnistettävistä väylähankkeista kaikkialle Suomeen sekä ministeriön omista varoista erillinen tuki teollisten investointien tukemiseksi.

“Uusille avauksille ei ole enää mahdollisuutta.”

Lisäksi kesken ovat erilliset neuvottelut kuuden suurimman kaupungin kanssa niiden maankäytöstä. Käytännössä kyse on suurten kaupunkien raide- ja tiehankkeista, joihin liittyen on Harakan mukaan “vielä pari isoa kysymystä auki”.

– Kaikkeni teen viikonlopunkin aikana, että ratkaisu saadaan aikaan, mutta siinäkin olemme jo kaksi kuukautta sitten lyöneet taloudelliset raamit lukkoon. Joka tapauksessa valtio on varautunut puolen miljardin satsaukseen, joten sitä ei tarvitse erikseen vaatia.

Harakan mukaan hallitus on sopinut näille neljälle paketille yhteiset raamit, jotka ovat olleet neuvottelujen pohjana. Niiden lopullisesta sisällöstä hallitus neuvottelee ensi viikolla, mutta uusille avauksille ei hänen mukaansa tässä vaiheessa ole enää mahdollisuutta.

– Näitä kaikkia on monta viikkoa hallituksen yhdessä sopimien talousraamien puitteissa neuvoteltu, niin tässä vaiheessa on aika hedelmätöntä lähteä puhumaan uusista summista, Harakka sanoo.

– Kaikki nämä ovat yhteenlaskettuina miljardin luokkaa kaikkialle Suomeen osoitettuna elvytysrahana. Lopullinen summa on tässä vielä neuvottelun alla.

STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE