Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On hallituksen asia arvioida” – Keskustan Kaikkonen ei suoralta kädeltä kommentoi sote-käännettä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen ei lähde vielä tässä vaiheessa suoralta kädeltä kommentoimaan kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan ehdotusta, jonka mukaan soten valinnanvapauden asiakassetelipykäliä katsottaisiin vielä uudelleen ennen lausuntokierrosta.

– On hallituksen asia arvioida, olisiko asiakassetelipykäliä vielä syytä tai mahdollista muuttaa, Kaikkonen totesi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenen ja kokoomuksen eduskuntaryhmässä sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaava  Sarkomaa toivoi aikaisemmin tänään Demokraatin haastattelussa, että asiakasseteleitä koskettavia momentteja katsottaisiin vielä uudelleen ennen lausuntokierrosta vastuuministeri Annika Saarikon (kesk.) johdolla. Hän on ollut asiasta yhteydessä myös kokoomuksen sote-neuvottelijaan, sisäministeri Paula Risikkoon.

– Pitäisi katsoa tarvitseeko pykälää tai perusteluja muuttaa, että esityksen voitaisiin katsoa olevan hyvä kaikissa eduskuntaryhmissä. Pitäisin hyvänä, että tätä selkiytetään, mutta en ryhdy neuvomaan, Sarkomaa totesi.

Sarkomaan mukaan laki on yhä lähdössä lausuntokierrokselle.

Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät hyväksyivät viimeisimmän valinnanvapauslakia koskevan sopimuksensa hyvin erilaisissa tunnelmissa. Keskustassa nähtiin esityksessä useita ongelmia, joiden toivottiin ratkeavan lausuntokierroksella.

Sarkomaan mukaan laki on yhä lähdössä lausuntokierrokselle ja tulossa takaisin eduskuntaan aikataulussaan.

Lisää aiheesta

– Lähinnä viittaan yhden pykälän muutamaan momenttiin, jossa näyttää yhteisestä tahdosta riippumatta olevan erilaista tulkintaa, Sarkomaa sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE