Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“On käsittämätöntä, että suomalainen saattaa syljeksiä kadulla tummaihoisen turvapaikanhakijan päälle”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on kokoontunut istuntokautensa ensimmäiseen istuntoon Turkuun.

Lapuan piispa Simo Peura muistutti puheessaan, että jokaisen kristityn tehtävänä on puolustaa toista ihmistä.

– Yhden esimerkin toisten puolustamisesta antaa kahdeksas käsky. Se kiinnittää huomion siihen, mitä ja miten puhumme lähimmäisistä. Käsky on entistä ajankohtaisempi sosiaalisen median todellisuudessa. Siellä on helppo puhua pahaa toisesta ja riistää häneltä hänen maineensa ja kunniansa. Maineensa menettänyttä ei saa jättää yksin ja sulkea yhteisön ulkopuolelle. Hänen kanssaan on pysyttävä yhdessä ja häntä on puolustettava.

Piispa otti esille suomalaisten suhtautumisen turvapaikanhakijoihin.

– Meillä on paljon oppimista esimerkiksi siinä, kuinka kohtaamme vieraat tulijat. On käsittämätöntä, että suomalainen saattaa syljeksiä kadulla tummaihoisen turvapaikanhakijan päälle. Näkyvällä tavalla vammaisen on vaikea saada työtä, jos tavoitteena on vain korkea tuottavuus.

Peura muistutti saarnassaan myös positiivisesta uskonnonvapaudesta.

– Keskustelua käydään siitä, kuinka uskontoa harjoitetaan kirkon ja yhteiskunnan rajapinnalla kouluissa, oppilaitoksissa, sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa. Saamme silti olla kristittyjä vapaalla mielellä. Oikeus omaan uskontoon on myös heillä, jotka tulevat maahamme toisista kulttuureista. Demokratiaan kuuluu positiivinen uskonnonvapaus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE