Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On käsittämätöntä, miten hallitus kohtelee lapsiperheitä” – SDP:n Kiljuselta täyslaidallinen

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen kritisoi hallituksen päätöstä korottaa päivähoitomaksuja peräti 22 prosentilla.

Kiljusen mielestä hallitus ajaa päätöksellään suomalaisperheiden äidit takaisin kotiin.

− On käsittämätöntä, miten hallitus kohtelee lapsiperheitä. Hallituksen kylmä ja tunteeton politiikka ajaa lapsiperheet vaikeuksiin ja ahtaalle. Hallitus tekee säästöpäätöksiä ilman todellisia vaikutusarviointeja siitä, miten tehdyt säästöt vaikuttavat perheiden hyvinvointiin välittömästi ja pitkällä aikavälillä.

Kiljunen muistuttaa hallitusta omasta tavoitteestaan parantaa Suomen työllisyyttä ja kannustaa ihmisiä töihin. Hänen mukaansa hallitus vaikuttaa toimillaan aivan päinvastaisella tavalla.

− Kannattaako keskituloisen perheen isän tai äidin enää mennä töihin, jos päivähoitomaksut nyt nousevat hallituksen esittämällä tavalla? Silloinhan työstä saatu taloudellinen hyöty leikkaantuu lasten päivähoitomaksujen takia. Hallituksen päätös korottaa päivähoitomaksuja on täydellisessä ristiriidassa työllisyyden edistämisen kanssa.

Kiljunen muistuttaa, että hallitus on jo aikaisemmin kohdistanut lapsiperheisiin monia heikennyksiä. Kilpailukykysopimus tulee leikkaamaan myös lapsiperheiden toimeentuloa. Lisäksi hallitus on kaksinkertaistanut iltapäiväkerhomaksut. Myös monet liikkumiseen asumiseen ja lasten harrastuksiin liittyvät maksut nousevat, SDP:n kansanedustaja arvostelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE