Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On kestämätöntä, että meillä on vakava pula psykoterapeuteista, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua alalle”

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen.

Seuraavan hallituksen on viipymättä ryhdyttävä toimiin nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden parantamiseksi, sanoo SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Perusterveydenhuollosta puuttuvat tällä hetkellä rakenteet lasten ja nuorten kehityksellisten ja psyykkisten häiriöiden hoitoon. Tämä asia on pikaisesti korjattava, jotta nuoret saavat tarvitsemansa avun, Heidi Viljanen sanoo.

Viljasen mukaan nuorten mielenterveyspalveluiden suurimmat ongelmat ovat palveluiden saatavuus ja järjestelmän pirstaleisuus. Jokaiselle palveluun hakeutuvalle on taattava hyvä, oikea-aikainen ja toimiva hoitopolku.

Pandemia-aika on pahentanut hoitojonoja myös mielenterveyspuolella. Siksi mielenterveystyöhön on Viljasen mukaan ohjattava nopeasti lisäresursseja.

– Meidän on lisättävä matalan kynnyksen keskusteluapua. Tähän on jo tällä hallituskaudella panostettu, mutta tätä työtä pitää jatkaa edelleen. Siinä vaiheessa, kun tarvitaan pitkäkestoista psykoterapiaa, on tilanne päässyt jo aivan liian pitkälle, Viljanen sanoo tiedotteessaan.

Viljanen ehdottaa psykoterapeuttikoulutuksen muuttamista maksuttomaksi.

– On kestämätöntä, että meillä on vakava pula psykoterapeuteista, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua alalle sen kalleuden vuoksi.

– Lisäksi Kelan kuntoutuspsykoterapian pitäisi olla maksutonta kaikille alle 29-vuotiaille. Meillä ei ole varaa menettää nuoria siksi, että heillä ei ole rahaa maksaa terapiasta.

– Ennen kaikkea pitää panostaa ennaltaehkäisyyn ja puuttua niihin tekijöihin, jotka lisäävät nuorten pahoinvointia. Pitää myös löytää yhteiskunnan tasolla ratkaisuja niihin asioihin, jotka rikkovat nuorten mieliä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE