Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“On tärkeää, että tunnistamme asiat, joista olemme eri mieltä” – Brexitistä neuvotellaan tällä viikolla

Molempien puolten pääneuvottelijat Britannian David Davis (vasemmalla) ja EU:n Michel Barnier Brysselissä.

Brexit-neuvotteluiden odotetaan vakavoituvan tällä viikolla, kun Britannia ja EU käyvät Brysselissä ensimmäisen täyden neuvotteluviikon.

Molempien puolten pääneuvottelijat Britannian David Davis ja EU:n Michel Barnier aloittivat aamulla neuvottelut EU-korttelissa.

Viikko on tosin nelipäiväinen, koska neuvotteluiden on määrä päättyä jo torstaina. Perjantaina Belgiassa vietetään kansallispäivää.

Viikolla on tarkoitus edetä neljässä isossa kokonaisuudessa, joita ovat kansalaisten oikeudet, rahakysymys, erityiset eroon liittyvät kysymykset sekä Pohjois-Irlannin rajakysymys.

– Meille on todella tärkeää, että etenemme neuvotteluissa ja tunnistamme asiat, joista olemme eri mieltä, jotta voimme työstää näitä asioita, Davis sanoi.

Samaa toivoi viime viikolla EU:n Barnier. Hän vaati Britanniaa sitoutumaan siihen, että maa maksaa kesken jäävät velvoitteensa tai neuvotteluissa ei päästäisi eteenpäin.

Britannia ei tule suostumaan kohtuuttomiin vaatimuksiin.

Lisää aiheesta

Britannian ulkoministeri Boris Johnson totesi vasta viime viikolla maan parlamentissa, että hänen julkisuudessa näkemänsä arviot erolaskusta ovat olleet kohtuuttomia eikä Britannia tulisi suostumaan kohtuuttomiin vaatimuksiin.

Ulkoministerikokoukseen maanantaina osallistunut Johnson ei vastannut kysymykseen siitä, onko Britannian hallitus jakautunut brexitissä. Johnson toivoi EU-puolen tutustuvan Britannian tarjoukseen kansalaisten oikeuksista, koska kyse on hänen mukaansa reilusta ja vakavasta tarjouksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE