Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“On täysin huuhaata kirkkain silmin väittää” – insinöörit teilaavat yleisen linjan

Akavalaisen Insinööriliiton puheenjohtajan Samu Salon mielestä työnantajajärjestöt luovat väärää mielikuvaa julistamalla Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuus ry:n sopimuskierroksen yleiseksi linjaksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Julkisuus on tarttunut Etelärannan syöttiin hanakasti, ja väärä analyysi on valmis. Pitää muistaa, että teknologiateollisuudessa työskentelevistä henkilöistä vasta yhdellä kolmasosalla on uusi työehtosopimus. Kun näin on, ei meillä voi olla mitään yleistä teollisuuslinjaa – saati vientilinjaa, Salo huomauttaa tiedotteessa.

Hän kyseenalaistaa yleisen linjan tarpeen, vaikka työnantajat pyrkivät kynsin hampain pitämään kiinni palkkakoordinaatiosta.

– Liittokierros on liittokierros. Emme me mitään yleistä linjaa tarvitse, vaan sopimusalakohtaisesti alalle soveltuvat korotukset suhteessa kilpailijamaiden palkkatasoon. Yleisen linjan sijaan tarvitsemme oikeudenmukaisen linjan huomioiden, että Suomessa tuottavuus on vähintään samaa tasoa kuin missä tahansa kilpailijamaassa.

“Nyt tarvitaan kunnollisia sopimuksia.”

Insinööriliiton vuoden 2019 palkkatutkimuksesta selviää, että insinöörikunnan palkat nousivat viime vuonna sopimuskorotuksia vähemmän. Myös aiempina vuosina tilanne on ollut vastaavan kaltainen.

– On siis täysin huuhaata kirkkain silmin väittää, että kyllä työnantajat hyvinä aikoina palkitsevat työntekijänsä meriittikorotuksilla. Eivät palkitse, Salo toteaa.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa nyt tarvitaan kunnollisia sopimuksia, jotka varmistavat osaajien pysymisen muun muassa viennin kannalta tärkeillä aloilla, kuten teollisuudessa ja suunnittelualalla.

– Sen sijaan, että jauhamme jostain yleisestä linjasta tai kustannuskilpailukykyongelmista, meidän on keskusteltava siitä, miten varmistamme osaajien ja asiantuntijoiden pysymisen yrityksissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE