Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On tultava veronkevennyksiä ja palkankorotuksia”

Antti Palola.

STTK:n hallituksen mielestä palkansaajien tuloverotuksen kiristyminen on estettävä vuoden 2018 veroratkaisuilla.

– Kilpailukykysopimuksessa sovittu työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksun korotus kiristää verotusta ensi vuonna noin 0,4 prosenttia. Se on kompensoitava tuloveroalennuksella, joka tukee myönteistä ostovoiman kehitystä, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

STTK:n hallitus esittää veroalennuksen tasoksi 200 – 300 miljoonaa euroa, ja se on kohdistettava pieni- ja keskituloisiin.

– Kilpailukykysopimuksen aiheuttama verokompensaatio olisi 400 miljoonaa, mutta maltillisempi kevennys huomioi suhdannetilanteen ja julkisen sektorin rahoitustarpeen. Tuloveroalennukset loisivat osaltaan myönteisen ilmapiirin syksyn palkkaneuvotteluihin, jotka käydään liittokohtaisesti. Vahvana julkisen sektorin keskusjärjestönä STTK kuitenkin korostaa, että kevennyksistä aiheutuvat kustannukset on kompensoitava täysimääräisinä kunnille, jotta julkisten palveluiden työntekijöiden riittävyys sekä palveluiden laatu ja saatavuus turvataan, Palola esittää.

STTK:n hallitus korostaa, että tuloverokevennykset eivät korvaa palkankorotuksia tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa.

– Usean vuoden ajan Suomen taloutta ja kilpailukykyä on vahvistettu erittäin maltillisilla – jopa miinusmerkkisillä – työmarkkinaratkaisuilla. Nyt talous kasvaa jopa ennakoitua paremmin ja työllisyys kehittyy myönteiseen suuntaan. Palkankorotusten ja hallituksen veropäätöksen hyvällä yhdistelmällä Suomen myönteiset näkymät vahvistuvat, Antti Palola uskoo.

Suomen taloutta ja työllisyyttä voidaan STTK:n mielestä avittaa muillakin toimilla kuin palkka- ja veroratkaisuilla.

Lisää aiheesta

– Hallituksen on laitettava perhevapaauudistus vireille. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää erittäin aktiivista työvoimapolitiikkaa. STTK ehdottaa myös elinikäisen oppimisen reformia, jossa aikuiskoulutusta uudistamalla tuetaan työurien pidentymistä ja talouden kasvua. Myös yhteistoimintalain kokonaisuudistus tulisi aloittaa vielä tämän hallituksen aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE