Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ongelmia ei ratkaista neliraajajarrutuksella” – SDP:n Tuppurainen arvostelee Soinia EU-linjan muuttamisesta

Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) arvostelee ulkoministeri Timo Soinin (uv.) jyrkkiä kommentteja turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista EU:ssa.

Soini kertoi maanantaina ulkoministerikokouksen yhteydessä, että Suomi ei hyväksy uusia päätöksiä turvapaikanhakijoiden siirroista ennen kuin kaikki maat ovat toteuttaneet vanhat velvoitteensa.

Tuppuraisen mielestä Soini koettelee Suomen ratkaisuhakuista EU-linjaa. Kieltäytyminen etukäteen uusista siirroista on hänen mielestään erikoista uhittelua.

– Se on kiistatta ongelma, että kaikki jäsenmaat eivät ole olleet mukana taakanjaossa. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista siten, että nekin maat, jotka ovat tähän asti toimineet vastuullisesti, lyövät jalat neliraajajarrutukseen, Tuppurainen sanoo STT:lle.

Soini vaatii, että vanhat lupaukset turvapaikanhakijoiden siirroista toteutetaan ennen uusia päätöksiä.

EU-maat sopivat vuonna 2015 yhteensä 160 000 ihmisen siirtämisestä eniten kuormittuneista maista. Tähän mennessä vain pieni osa siirroista on toteutettu, vaikka järjestelyn piti olla valmis syyskuussa. Puola, Unkari ja Tshekki ovat kieltäytyneet ottamasta turvapaikanhakijoita lähes kokonaan, kun taas Suomi on täyttämässä tavoitteensa.

Uudet turvapaikanhakijoiden siirrot saattavat nousta pöydälle jo syksyn aikana, koska Italia on pyytänyt muilta mailta toistuvasti apua.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE