Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Onko hallituksella kiire karauttaa sote jälleen perustuslakiseinään? – “Valiokunnan seuraavakaan käsittely ei tule olemaan läpihuutojuttu”

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kokoontui jo maanantaina syysistuntokauden ensimmäiseen kokoukseensa, vaikka muu eduskunta palaa Arkadianmäelle kesätauolta vasta syyskuun alkupuolella. Syynä aikaiseen kokoustamisajankohtaan oli tietysti sote-uudistus ja sen toteuttamiselle annetut aikataulupaineet.

TOPI JUGA

Demokraatti

Kokous on luontevasti herättänyt mediassa paljon mielenkiintoa, yrittihän Sipilän (kesk.) hallitus ajaa koko kesän uudistuspakettia suureen saliin äänestettäväksi ennen taukoa. Aikataulu osoittautui kuitenkin heinäkuussa lopulta liian tiukaksi, ja koko lakipaketista sote-valiokunnassa tehtävän mietinnön valmistelua päätettiin jatkaa elokuussa.

Sote-valiokunnan mietinnön valmistuttua lakipaketin on määrä mennä vielä perustuslakivaliokunnan hyväksyttävästi, kuten perustuslakivaliokunta vaati antaessaan esityksestä kesällä lausuntonsa.

Kaikkia asioita ei voida ratkaista yksimielisesti.

Suurimmaksi uutiseksi maanantaina nousi se, että sote-valiokunta päätti lopettaa asiantuntijakuulemiset sote-lakien osalta opposition vastustuksesta huolimatta. Asiaa ei ratkaistu yksimielisesti, vaan hallituspuolueen edustajat jyräsivät oppositioedustajat kokouksessa äänin 7–10.

Päätös kummeksutti valiokunnan oppositioedustajia. Kansanedustaja, sote-valiokunnan jäsen Kristiina Salonen (sd.) huomautti Demokraatille, että muun ohessa sote-valiokunnan yksi keskeisimpiä tehtäviä on korjata uudistuksessa perustuslain osalta ilmenneet ongelmat, kuten perustuslakivaliokunta kesällä edellytti.

Tämän vuoksi hänen mukaansa valiokunnan työlle olisi ollut keskeistä vielä kuulla sote-valiokunnassa asiantuntijoita, ennen kuin lakiesitys siirtyy takaisin perustuslakivaliokuntaan.

Lisää aiheesta

– Jos nyt käy niin, että sote-professoreita kuullaan sitten perustuslakivaliokunnassa ja siellä todetaan, että jokin lain kohta ei olekaan sen mukainen, mitä perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, niin silloin ei voida todeta enää muuta, kuin että ainakin me sote-valiokunnassa yritimme, Salonen toteaa.

Hallituksella on siis kiire karauttaa sote perustuslakiseinään?

Oppositioedustajien mielestä hallituksen sote-mallia saattaakin uhata jälleen sama kohtalo, kuin minkä se on kokenut jo kahteen otteeseen: perustuslakivaliokunta ja esityksen perustuslainvastaisuus. Asiantuntijakuulemisilla olisi voitu puolestaan varmistaa, että kesän aikana muutetun lakipykälät olisivat olleet mahdollisimman valmiita myös perustuslain näkökulmasta.

Ihmettelyä tuntuukin herättävän se, että hallitus on jälleen kerran työntämässä jättimäisen raakileen ulos sote-valiokunnasta perustuslakivaliokunnan tarkastettavaksi. Mikäli uudistus taasen jäisi jälleen perustuslakivaliokuntaan, saattaisi se tarkoittaa lopullista kuoliniskua hallituksen sote-kaavailuille ajan loppuessa ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.

– Voisin sanoa niin, että perustuslakivaliokunnan seuraavakaan käsittely ei tule olemaan läpihuutojuttu, Salonen arvelee.

– Kuka sellaista uskoo, ei tunne tämän lain yksityiskohtia, Salonen jatkaa todeten miten epäselvyyttä on vielä muun muassa EU-notifioinnin ja etenkin tietosuoja-asian tiimoilta.

Salosen lisäksi myös kansanedustajat ja sote-valiokunnan jäsenet Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ihmettelivät hallituspuolueiden johdolla tänään nähtyä päätöstä.

– Hallitus ei näköjään halua varmistaa että #sote menisi läpi perustuslakivaliokunnasta. Hallitus esti sen äänin 10-7. Hallituksella on siis kiire karauttaa sote perustuslakiseinään? Alanko-Kahiluoto ihmetteli Twitterissä.

– Alkuperäisistä pykälistä muuttunut yli puolet, mutta silti #hallitus esti keskeisten asiantuntijoiden kuulemiset valiokunnassa äänin 10-7. Tällä menolla Sipilän hallitus törmää perustuslakiin jälleen kerran, Pekonen puolestaan ihmetteli.

Äänestyspäätöksen lisäksi valiokunnassa saatiin sote-valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) Kiurun mukaan maanantaina tehtyä kuitenkin myös yksimielisiä ratkaisuja esimerkiksi aikataulun suhteen. Valiokunta aloittaa kokoustamisensa toden teolla 3.9., joka jälkeen se kokoontuu tiistaista perjantaihin aamupäivisin. Käytännössä valiokunta siis siirtyy kohti normaalimpaa työtahtiaan.

Vaikka jotkin valiokunnan kokoukset ovat osin pidennettyjä, pystyvät valiokunnan edustajat osallistumaan iltapäivisin muiden valiokuntiensa kokouksiin. Keväällä ja kesällä tähän ei aina ollut mahdollisuutta, kun valiokunta kokoontui päivittäin jopa viidestä kuuteen tuntia.

Valiokunta oli saanut viime perjantaihin mennessä myös joitain, Kiurun mukaan varsin merkittäviäkin lausuntoja asiantuntijoilta jotka eivät kesän aikana olleet ennättäneet valiokunnan kuultavaksi. Tänään sote-valiokunta päätti yksimielisesti, että kertyneet lausunnot annetaan myös hallituksen tietoon.

Näin hallituksen virkakunnalle annetaan mahdollisuus antaa lausuntojen pohjalta vastine 3.9. mennessä, mikäli he katsovat aiheelliseksi. Muuten sote-valiokunnan laajaa urakkaa jatketaan syyskuun alussa hallituksen viime perjantaiksi toimittaneen vastineen pohjalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE