Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Onko Harkimo eronnut puolueesta?: Puoluesihteeri: “Kuvittelisin saavani tietää” – Lepomäen mukaan politiikka vaatii suurta uudistusta

Kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo, ettei ole tietoinen mistään poliittisesta liikkeestä.

Kansanedustaja Hjallis Harkimon (kok.) ja SDP:n entisen kansanedustajan, puolueesta eronneen Mikael Jungnerin on kerrottu perustavan uutta poliittista liikettä.

Ilma on sakeanaan erilaista tietoa ja huhua asiasta.

Iltalehden tietojen mukaan hankkeessa olisi mukana tunnettuja suomalaisia yhteiskunnallisia keskustelijoita, muun muassa konsulttitoimisto Nordic West Officen toimitusjohtaja, entinen Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, kolumnisti-juontaja Tuomas Enbuske sekä mainostoimisto n2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen.

Penttilä ei ole vastannut Demokraatin soittoihin tänään.

MTV:lle lähde on kertonut, että Harkimo olisi eroamassa kokoomuksesta.

– Minä olen ollut koko iltapäivän kokouksissa eikä minulle raportoida, jos joku yksittäinen ihminen eroaa, mutta minä kuvittelisin saavani tietää, jos hän olisi jättämässä puolueen jäsenyyden. Minulla ei ole kuin mediatiedot tästä toistaiseksi, kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen sanoi tänään medialle eduskunnassa kokoomuksen ryhmähuoneen ovella.

Kansanedustaja Elina Lepomäki, joka on Harkimon tavoin kritisoinut voimakkaasti, sote- ja maakuntauudistusta vakuuttaa jatkavansa kokoomuksessa.

– Olen seurannut mielenkiinnolla 24 h mitä tapahtuu, varmaan kaikki olemme yhtä kysymysmerkkiä, hän sanoi medialle tänään kokoomuksen ryhmähuoneen ovella.

– On hirveän vaikea kuvitella, että lähtisin mukaan. Minulla on ensi viikolla tulossa kirja ja kerron kyllä omia mietteitäni siitä, että politiikka vaatii aika suurtakin uudistusta ja varmasti se on edessä, mutta omalta kohdaltani tämä ei muuta mitään.

Lepomäen mukaan häntä ei ole kysyttykään puheena olevaan poliittiseen liikkeeseen.

– Minullahan on tapana puhua ihmisten kanssa kaiken aikaa puolueen sisällä ja ulkopuolella. Kaiken maailman juttuja on puhuttu ja keskusteltu ja muuta mutta en ole tällaisestä ollut tietoinen, mistään liikkeestä, mikäli sellaista on, käsittääkseni se on vielä huhun tasolla.

Hän ei pidä mahdollista uutta liikettä vaihtoehtona uralleen.

– En pidä kyllä tällä hetkellä vaihtoehtona. En ole kyllä hirveästi mitään miettinyt. Minä olen ihan tyytyväinen kokoomuksessa, että emmeköhän me saa kokoomuksessakin aika hyvin tulevaisuuden hanskattua tästä eteenpäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE