Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Onko omistajaohjauksesta vastaavalla pääministeri Juha Sipilällä tarkoituksena myydä VR kokonaan?”

Konduktööri opastamassa matkustajaa VR:n Kemijärven-junaan Helsingin Rautatieasemalla joulukuussa 2015.

VR ilmoitti tänään irtisanovansa 214 konduktööriä ja ratapihatyöntekijää ja lomauttavansa 540 veturinkuljettajaa. VR aikoo säästää 50 miljoonaa euroa matkustajaliikenteestä.

– Työntekijöiden ja heidän perheidensä elämä laitetaan sekaisin. Valtionyhtiön on oltava esimerkillinen työnantaja. Tämä ei ole reilua. Näinkö lippujen hinnanalennukset rahoitetaan? Kysyvät SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet Katja Taimela, Suna Kymäläinen, Satu Taavitsainen sekä varajäsenet Krista Kiuru ja Harry Wallin.

VR on kaukoliikenteen kilpailutilanteessa muuttanut hinnoitteluaan ja leikannut palveluitaan karsimalla asemaverkostoaan ja siirtämällä lipunmyyntiä verkkoon ja R-kioskeille.

Sd-edustajat huomauttavat, että kaikkien matkustajien palaute uudistuksesta ei ole ollut positiivista, vaikka lippujen hinnat keskimääräisesti ovatkin laskeneet.

– Valtion toimet säästöjen ja junaliikenteen kiirehdityn avaamisen myötä vähentävät raideliikennettä Suomessa merkittävästi. Mitään takeita siitä, millä aikataululla ja minne uusia markkinaehtoisia kilpailijoita syntyy, ei ole tiedossa.

Työntekijöiden ja heidän perheidensä elämä laitetaan sekaisin.

Valiokunnan sd-jäsenet pitävät hallituksen hätiköityjä toimia maakuntien elinvoimaa heikentävinä ja johtavan junaliikenteen palvelutason pysyvään laskuun sekä keskittymiseen vilkkaimmille rataosuuksille. Erityisesti maakunnille tärkeitä junayhteyksiä on lopetettu.

Lisää aiheesta

SDP esitti varjobudjetissaan junaliikenteen heikennysten perumista.

– Hyvin toimiva julkinen liikenne on Suomelle elintärkeä. Herää kysymys, onko omistajaohjauksesta vastaavalla pääministeri Juha Sipilällä tarkoituksena myydä VR kokonaan? SDP:n liikennevaliokunnan ryhmä päättää yhteisen kannanottonsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE