Kolumnit

Onko Suomen linja ydinaseisiin muuttunut?

Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander

Omassa nuoruudessani 1980-luvulla ydinaseet olivat jatkuvasti esillä uutiskuvissa. Kahden suurvallan välistä kylmää sotaa, jonka keskiössä olivat ydinaseet, oli jatkunut jo useamman vuosikymmenen ajan. Vain harva uskoi tuolloin kehitykseen kohti maailmaa ilman atomiaseita. Pelko sodasta, jossa aseina käytettäisiin myös ydinaseita perinteisten aseiden rinnalla, oli todellinen.

Kylmän sodan päätyttyä olemme saaneet elää tässä suhteessa monin tavoin rauhallisempia vuosia. Uhka konflikteista, joissa ydinaseet näyttelisivät pääosaa, asettui pitkäksi aikaa taka-alalle. Turvallisuuspolitiikan painopiste siirtyi kohti perinteisempien ja alueellisesti rajatumpien konfliktien ennaltaehkäisyä.

Tänä päivänä ydinaseet ovat ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välinen nokittelu on tehnyt ydinasekonfliktista huolestuttavalla tavalla mahdollisen. Molempien maiden johtajat ovat retoriikallaan raivanneet polkua kohti tilannetta, josta on vaikea kääntyä takaisin ilman yhteenottoa.

Ydinaseita kansainvälisesti vastustavan ICAN-järjestön palkitseminen Nobelin rauhanpalkinnolla on näiden maailman tapahtumien valossa tärkeä ele. On syytä toivoa, että palkinnon myöntäminen herättää myös laajempaa keskustelua siitä, miten ydinaseet saataisiin lopullisesti hävitettyä maapallolta.

Aivan liian vähälle huomiolle ovat jääneet ne syyt, miksi Suomi ei lähtenyt mukaan tukemaan sopimusta.

Suomen linja suhteessa ydinaseisiin on tähän asti ollut selkeä. Suomi on ollut tukemassa sellaisia toimia ja sopimuksia, joilla ydinaseiden määrää on pyritty globaalisti vähentämään. Siksi onkin erikoista, että emme olleet keväällä YK:ssa mukana tukemassa ICANin johdolla valmisteltua ydinaseet kieltävää sopimusta. Kyse on tässä suhteessa merkittävästä poikkeamasta aikaisempaan kansalliseen linjaamme.

Aivan liian vähälle huomiolle ovat jääneet ne syyt, miksi Suomi ei lähtenyt mukaan tukemaan sopimusta. Perusteluksi ei riitä se, että sopimuksen taakse ei saatua ainuttakaan suurvaltaa tai Naton jäsenvaltiota. Sopimuksen henkinen merkitys on niin arvokas, että olisin toivonut Suomenkin sen allekirjoittavan.

Ulkoaisainvaliokunnan kautta Suomen suhtautuminen ydinaseet kieltävään sopimukseen on livahtanut kuin varkain, vain vähäisellä keskustelulla. Pidän erikoisena, että valiokuntaa ja eduskuntaa tyydyttiin vain informoimaan yleisluonteisella tasolla. Perusteellisempi keskustelu Suomen linjasta ja suhtautumisesta ydinaseisiin olisi ollut tarpeen, etenkin, kun Suomen pitkästä linjasta päädyttiin lopulta poikkeamaan näin merkittävällä tavalla.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat