Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Onko tämä hallituksen sokea piste?” – RKP:n Henriksson kyseenalaisti hallituksen talouspolitiikan kivijalan

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi tänään hallituksen kehysriihen tuloksia puivassa eduskunnan lähetekeskustelussa pitävänsä hyvänä, että julkinen talous lähivuosina saavuttaa tasapainon ensimmäistä kertaa vuonna 2008 alkaneen talouskriisin jälkeen.

– Mutta jos katsomme asiaa pidemmällä aikavälillä, huomaamme, että kansantalouden tulevaisuudenkuva ei olekaan niin ruusuinen kuin mitä tässä on maalailtu, hän kuitenkin lisäsi.

Henriksson muistutti, miten merkittävä osa hallituksen arsenaalista tulevaisuuden kestävyysvajeen tasapainottamiseksi perustuu siihen, että voimme seuraavan kymmenen vuoden aikana hillitä kustannusten nousua kolmella-neljällä miljardilla sosiaali- ja terveydenhuollossa.

– Hyvä hallitus, hyvät keskustaministerit, onko tämä hallituksen sokea piste? hän kysyi.

Henriksson muistutti, että hyvin harva uskoo, että sote-uudistus oikeasti johtaa kustannussäästöihin. Päinvastoin hyvin suuri osuus siitä, mitä asiantuntijat ovat esittäneet julkisesti, osoittaa, että kustannukset nousevat.

– Sen takia tämä on megaluokan kysymys – kysymys kolmen-neljän miljardin aukosta talouspolitiikan kivijalassa. Emme tarvitse sote-uudistusta, joka lisää byrokratiaa ja hallintoa, vaan tarvitsemme uudistuksen, joka tarttuu lääkärin ja yhdenvertaisen hoidon saatavuuteen liittyviin puutteisiin, joita meillä tänä päivänä on. Vielä on aikaa tehdä järkevä uudistus, Henriksson sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE