ehdokaspaneli

Kolumni

Berhan Ahmadi

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Onko työttömillä enää ihmisarvoa?

Hallitus tekee työttömien olon entistä tukalammaksi. Sen sijaan, että ihmiset saisivat mahdollisuuden lisätä taitojaan, kouluttautua uudelleen tai tukea työnhaussa, hallituksen toimet ovatkin päinvastaisia.

Perinteinen ihmisten holhoaminen onkin taas nostettu yhdeksi keinoksi työttömien kurittamisessa. Työttömien tulee ilmoittaa työvoimaviranomaisilla verkkopalvelussa omista tekemisistään vähintään kerran viikossa. Vielä ei tietenkään ole tiedossa, millainen sähköisestä palvelusta tulisi. Tärkeämpää on nähtävästi se, että yli puolta miljoona ihmistä voidaan nyt kontrolloida tehokkaasti ja byrokratian määrä saadaan räjäytettyä pilviin.

Työttömille ei myöskään tehdä enää työllistymissuunnitelmaa ja haastatteluja. Se vähäinenkin tuki työnhaussa poistuu. Tästä eteenpäin ihminen joutuu itse pitämään huolen työnhaustaan. Toki sitten, jos työttömyys kestää pitkään tai henkilö epäonnistuu, holhoaminen on taattu erilaisten haastattelujen ja karenssien muodossa, mutta ennakoivaa apua ei tule.

Oman mielenkiintoisen lisänsä antaa myös työvoimapalvelujen siirtyminen maakunnille vuonna 2019. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että maakuntia ei vielä ole oikeasti olemassa ja niiden toiminnasta on vain arvailuja.

Maakuntien velvollisuutena olisi järjestää työttömyyspalveluja ja etenkin aktivoida pitkäaikaistyöttömiä. Tämän voi tulkita siten, että palkkatuettuun työhön ei varmaankaan lisätä resursseja vaan entistä suurempi osa ohjataan kuntouttavaan työtoimintaan, käytännössä siis orjatyöhön.

Tällä hetkellä TE-toimistot tekevät työttömien kanssa henkilökohtaisen työllistymissuunnitelman. Kieltäytyminen työpaikasta tai muu työvoimapoliittisesti moitittava teko aiheuttaa työttömyysturvan menetyksen 15–90 päiväksi. Työtön on siis tässäkin virkailijan armoilla, koska käytännöt vaihtelevat erittäin paljon.

Ehkäpä kuitenkin kaikkein julmin uudistus on se, että työttömien tulee hakea kolmen kuukauden aikana vähintään 12 työpaikkaa. Mikäli näin ei tapahdu, työtön menettää työttömyyskorvauksensa 60 päivän ajaksi.

Pikaisesti laskettuna työttömien armeija tuottaa kuukaudessa vähintään kaksi miljoonaa hakemusta näihin 20 000 työpaikkaan.

Tämä ”uudistus” on monella tapaa kyseenalainen. 12 työpaikan hakuvelvoite johtaa siihen, että työttömät pääsevät tehtailemaan näennäishakemuksia, koska eivät saa viranomaisilta tarvittavaa palvelua vaan ovat oman onnensa varassa.

Työttömien ja työnantajien kohtaamispaikaksi on tarkoitus luoda sähköinen Työmarkkinatori, jonne työttömät loisivat profiileja itsestään. Tällainen järjestelmä on jo nyt olemassa. Sen nimion mol.fi mutta ah, tämähän on vielä julkisen TE-keskuksien oma palvelu. Oma veikkaukseni on, että nyt ollaan yksityistämässä soten rinnalla työpalveluita ja tässähän on hyvä mahdollisuus tehdä paljon rahaa moraalisesti hyvin arveluttavasti.

Lähetettävien hakemusten määrä tarkoittaa käytännössä tätä: työttömät 500 000 ihmistä lähettävät vähintään yhden työhakemuksen kerran viikossa näihin 20 000:een avoimeen työpaikkaan, joissa on keskimääräisesti noin kuukauden hakuaika.

Pikaisesti laskettuna työttömien armeija tuottaa kuukaudessa vähintään 2 miljoonaa hakemusta näihin 20 000 työpaikkaan sekä kaksi miljoonaa ”mitä olen tehnyt” -raporttia, jotka jonkun pitäisi käsitellä TE-keskuksissa tai tulevissa maakunnissa.

Yritykset tai viranomaiset eivät yksinkertaisesti pysty käsittelemään tällaisia määriä hakemuksia tai raportteja.

Käsitykseni onkin se, että tämä työ siirretään välitysfirmoille, joille on jopa budjetoitu rahaa. Työpaikkailmoituksia ei enää kannata ilmoitella julkisesti, koska näin valtavien hakemusmassojen käsittely ei ole mahdollista.

Summa summarum, työttömillä tullaan tekemään raa’asti rahaa.

Hallituksen esitys on lottopotti erilaisille rekrytointifirmoille. He voivat välittää työpaikat eteenpäin kenelle parhaaksi näkevät. Tämä on myös hyvin linjassa sen kanssa, että rekrytointifirmat tulevat suorittamaan työttömien haastatteluja ja voivat pitää rekistereitä työttömistä sekä heidän taidoistaan. Toisin sanoen, rekrytointiyrityksillä tulee olemaan erittäin suuri vaikutus työnsaantiin.

Tässä muistutan vielä siitä seikasta, että rekrytointiyritykset eivät toimi virkamiesvelvollisuuden alaisena ja niitä eivät myöskään sido samat lait, jotka yrityksen täytyy ottaa huomioon palkatessaan ihmisiä. Rekrytointifirmat vain suodattavat hakemuksista ”sopivimmat”.

Summa summarum, työttömillä tullaan tekemään raa’asti rahaa. Rekrytointi ei ole tietenkään ilmaista. Yhden työntekijän rekrytointi maksaa keskimäärin haettavana olevan paikan kolmen kuukausipalkan verran. Tämä asettaa ihmiset suoraan eriarvoiseen asemaan.

Rekrytoinnit painottuvat tietenkin sellaisiin henkilöihin, joista saadaan hyvä hinta. Tämä on markkinoiden suhteen luonnollista, mutta sosiaalisesti tässä ei ole mitään oikeudenmukaisuutta.

Lopulta näyttääkin vain siltä, että hallituksen tavoitteena on tehdä ihmisten hädällä rahaa.

Berhan Ahmadi

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

”Liikkukaa, liikkukaa”, kehottaa 92-vuotias Äitee – Siiri Rantanen on ikäpolvea, joka urheili liikunnan ilosta – ei rahasta

Olipa ilo ja kunnia rupatella menneenä lauantaina Hakaniemen torikahvilassa  92-vuotiaan tohmajärveläistytön Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa. Aurinko helotti taivaalta yhtä kirkkaana kuin Siirin terävä äly.

– Kun Tohmajärvellä ei ollut muuta tekemistä, niin minä juoksentelin ja hiihdin. Siitä se liikunnan kipinä syttyi. Ja roihuaa yhäkin. Urheileminen on antanut minulle terveyttä. Vain kerran elämässäni olen sairastanut. Se oli iskias, mikä iski. Ainoat liikuntaa helpottavat välineet ovat sauvat, jotka kuuluvat sauvakävelyyn.

Siiri Rantanen on sitä ikäpolvea jolloin urheiltiin liikunnan ilosta, ei rahasta. Siiri oli päivätyöltään  verhoilija ja asui Lahdessa. Hän laati itse itselleen harjoitusohjelmat ja pärjäsi. Myös juoksijana aina SM-kisoja myöten.

Hänen mielestään Suomessa on kyllä hyviä urheilulupauksia varsinkin tytöissä. Asenne on tärkeintä. Jaksaako ohittaa elämän muut houkutukset ja antautua täyspäiväisesti urheilemaan?

Urheilu on antanut hänelle paljon ystäviä, mutta hän hämmästelee, että Aino-Kaisa Saariselta kesti pitkään ennen kuin edes tervehti häntä. Nykyinen terveen ja reippailevan Siirin päivään kuulu muutaman kilometrin sauvakävely ja pyrkimys ehtiä olemaan vierasmannekiini lukuisten kutsujen toteuttamiseksi.

Siiri on syntynyt 14.12.1924, on pituudeltaan 165 senttiä ja kiloja on 58. Eli samat ovat mitat kuin kilpailuaikanaankin. Hänellä on kaksi jo eläkeiässä olevaa poikaa. Lasten edesmennyt isä Arvo Kalervo Rantanen oli urheilumiehiä, joka kannusti perheen äitiä urheilemaan.

Nyt Siiri kannustaa ihmisiä liikkumaan ja urheilemaan kiertäen 100-vuotiasta Suomea yhdessä entisen työtoverinsa tyttären Vikki Vähä-ahon kanssa. Torilla istuessamme Siiri ei saanut hetken rauhaa.Tunnettua persoonaa käteltiin ja musiikkimies Lasse Liemolakin iloitsi päästessään Siirin kanssa poseeraamaan yhdessä ja triokin säesti taustalla.

– Kyllä tämä hivelee, tuumasi elämäniloinen Siiri ”Äitee” Rantanen.

Sporttijuttua riitti, kun Demokraatin urheilukolumnisti Kauko-Aatos Leväaho ja Siiri ”Äitee” Rantanen tapasivat torikahveilla Helsingin Hakaniemessä.

Formularenkaissa samaa kaikua kuin vanhoissa nailonsukissa?

Formulamaailma tarjoaa katsojille hermoja kutkuttavaa jännitystä ja kilpailun suolaa. On ihailtavaa, että kärkinelikon karkeloissa on mukana kaksi suomalaista Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen. Varsinaisia huimapäitä ja ratojen taistelijoita.

Tällä erää britti Lewis Hamilton on nopein, Saksan Sebastian Vettel syyttelee muita ja käyttäytyy ajoittain fair playn vastaisesti. Mutta osaa kyllä ajaakin. Bottas on ratojen rauhallinen ja yhteistyökykyinen herrasmies, joka omaa ajamisen ja taistelemisen lahjat. Räikkönen on muuttunut jäämiehestä pehmoksi perhelisäysten myötä ja taitaa taistot eikä selittele turhia.

Aikanaan ikuisesti kestäviä nailonsukkia tehtiin vain lyhyen aikaa kaupallisista syistä. Onkohan samaa kaikua myös formularenkaissa? Tavallinen tallaaja  saa autonsa renkaita käyttökelvottomiksi muutaman kymmenentuhannen kilometrin ajamisella. Sen sijaan formulakuskit saavat tuhansia euroja maksavat renkaat tuhotuiksi kylläkin muutaman sadan km-ajossa.  Onhan kaupan käytävä. Jos renkaat olisivat kestävämpiä, niin eihän kauppa kävisi. Eikä renkaiden vaihtorulettia nähtäisi.

Lydiard, Brewer, Ormo…. Oliskohan noista ajoista jotain opittavaa?

Tämä on jo jankuttamista. Silti siihen on palattava.

Oskari Mörö ja Nooralotta Neziri ovat taantuneet. Wilma Murtoa ei ole paljoa seipään varressa näkynyt. Ilahduttavana vastapainona kyllä kolmiloikassa Simo Lipsanen, ja pikajuoksussa Samuel PurolaSamuli Samuelsson sekä naisten moukarissa Krista Tervo ovat edistymisen merkkejä. Onpa niitä muitakin. Silti aivan liian vähän.

Aikanaan Jukka Uunila 1960-luvun lopussa palkkasi maailmankuulun uusiseelantilaisen Arthur Lydiardin nostamaan pitemmän matkan juoksijamme maailman huipulle.

1970-luvulla Göran Stubb toi jääkiekkoon kypärä otsallaan pelanneen kanadalaisen rämäpää Carl Brewerin sysäämään Suomen lätkä kv-ympyröiden yläpäähän.

1980-luvulla Kari Ormo keksi virolaisen uintiprofessorin Rein Haljandin kuvaamaan vedenalaista uintitekniikkaa ja Suomesta löytyi pari uimaria maailmanmestareiksi. Jani Sievinen ja Antti Kasvio. Myöhemmin kolmaskin – Hanna-Maria Seppälä.

Jani Sievinen kävi nuorena poikana 1980-luvun alussa isä Esan ja äiti Maritan kanssa valintakeskustelun uinti vai koulu. Valittiin uinti ja Janista tuli maailman paras.

Kymmeniä vuosia sitten urheiluseuroissa oli yhteishenkeä ja urheilun ilmaista opetusta nuorille. On kai niitä nytkin, mutta suuntaus on, että kaikesta pitää maksaa, eikä kaikilla ole siihen varaa. Se karkottaa useita.

Olisikohan noista ajoista jotain opittavaa, kun Suomen urheilua yritetään nostaa edes siedettävälle tasolle maailmassa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Sekä vähemmän että enemmän Eurooppaa

Vuosi sitten brexit-äänestyksen tulos tuntui Euroopassa iskuna, joka voisi saattaa Unionin taas uuteen eksistentiaaliseen kriisiin, eikä Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi pelkoja vähentänyt. Nationalistinen oikeistopopulismi oli vahvassa nousussa ja sen pelättiin johtavan Unionista eroamispyrkimysten vahvistumiseen muissakin EU-maissa.

Nyt tunnelmat ovat valoisampia. Brexit ja Trump eivät ole EU:ta lamauttaneet vaan pumpanneet päättäjien suoniin uutta adrenaliinia ja tahtoa viedä eteenpäin uudistuksia, jotka auttaisivat unionia selviytymään vahvempana ulos sitä nyt jäytävistä kriiseistä.

Rohkaisua ovat tuoneet myös oikeistopopulistien tappiot Itävallassa, Hollannissa ja Ranskassa.

Vaikka EU ei enää näytä olevan hajoamassa, ei siitä mihin se on menossa ole varmaa tietoa. Euroopassa on kahdensuuntaista uudistustarvetta, jotka tarkoittavat sekä vähemmän että enemmän Eurooppaa.

Edellinen tarkoittaa läheisyysperiaatteen eli subsidiariteetin kunnioittamista. EU vähentäisi merkittävästi siihen kohdistuvaa torjuntaa, jos se ymmärtäisi ja osaisi poistaa tarpeetonta säätelyä.

Enemmän Eurooppaa tarvitaan taas ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kestämättömän kehityksen kääntämiseksi kestävälle uralle, uusien finanssi- ja talouskriisien estämiseksi yhtälailla kuin globalisaation paremmaksi hallitsemiseksi ja sen tuottamien etujen oikeudenmukaisemmaksi jakamiseksi.

Europarlamentin vaali palautetaan kansallisiin parlamentteihin, joiden jäsenistä europarlamentin jäsenet on valittava.

Eurooppaa tarvitaan myös sen yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseksi. Mitään eurooppalaista armeijaa tai Natoa korvaavaa järjestelmää emme tule näkemään, mutta kaikki se, jolla EU:n kriisinhallintakapasiteettia, puolustusyhteistyötä ja kykyä vastata myös erilaisiin ei-sotilaallisiin uhkiin tehostetaan, on erityisesti Suomen kaltaisen jäsenmaan turvallisuudelle hyväksi. Vahvempi ja solidaarisempi vastuunkanto maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassa on myös tarpeen.

Ja ennen kaikkea Eurooppa tarvitsee enemmän avoimuutta, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista.

Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että sitä loukkaavien jäsenmaiden toimiin on puututtava tehokkaasti, edellinen esimerkiksi sitä, että europarlamentin vaali palautetaan kansallisiin parlamentteihin, joiden jäsenistä europarlamentin jäsenet on valittava.

Suomi taas tarvitsee hallituksen jolla olisi riittävän selkeä näkemys ja aktiivinen ote EU:n kehittämiseen.

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kolumni

Mika Kari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja

Kutsunnat laajennettava koskemaan koko ikäluokkaa

Suomen uskottava puolustus nojaa pitkälti yleisen asevelvollisuuden varaan. Asevelvollisuus onkin erittäin hyvin toimiva ja maassamme arvostettu järjestelmä. Järjestelmää on kuitenkin koko ajan kehitettävä, jotta sen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys säilyisi myös tulevaisuudessa korkealla tasolla.

Perustuslaissa maanpuolustusvelvollisuus määritellään koskemaan jokaista suomalaista. Koska naisten asevelvollisuus on vapaaehtoista, jää käytännössä lähes puolet väestöstä maanpuolustusvelvollisuuden tehtävien ulkopuolelle.

Yhä ajankohtaisemmaksi käykin kysymys siitä, miten maanpuolustukseen liittyviä mahdollisuuksia ja yleistä maanpuolustustietoisuutta voitaisiin tuoda paremmin myös naisten ulottuville.

Kutsuntojen ulottaminen koskemaan koko ikäluokkaa – sukupuoleen katsomatta – olisi merkittävä askel kohti maanpuolustusvelvollisuuden nykyistä tasavertaisempaa toteutumista. Näin naisten osallistuminen maanpuolustukseen tehtäisiin aikaisempaa vaivattomammaksi, mikä todennäköisesti edistäisi myös heidän hakeutumistaan nykyistä aktiivisemmin vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Näin naisten osallistuminen maanpuolustukseen tehtäisiin aikaisempaa vaivattomammaksi.

Koko ikäluokkaa koskevat kutsunnat olisivat edistysaskel myös kansanterveyden näkökulmasta. Nykyisin vain puolet ikäluokasta on oikeutettu terveystarkastuksiin, jotka toteutetaan osana kutsuntoja. Nämä tarkastukset ovat käytännössä viimeinen tilaisuus, jossa koko ikäluokan terveydentila voidaan kartoittaa.

Molempien sukupuolten osallistuminen näihin tarkastuksiin edistäisi myös ennaltaehkäisyä ja oikea-aikaista palvelunsaantia.

Mikäli kutsunnat päätettäisiin laajentaa nykyisestä, voitaisiin niihin tuoda samalla osaksi myös työvoima- ja koulutuspalvelut. Siten kutsunnat voitaisiin hyödyntää tavalla, joka tukee nuorten kasvua sekä kehitystä myös armeijan harmaiden ulkopuolella.

En pidä tarpeellisena sitä, että yleinen asevelvollisuus laajennettaisiin koskemaan kaikkia sukupuolia. Kuitenkin meillä on velvollisuus pyrkiä lisäämään naisten hakeutumista vapaaehtoiseen asepalvelukseen sekä pitää parhaalla tavalla huoli siitä, että maanpuolustukseen liittyvä tiedotus saavuttaa jokaisen nuoren suomalaisen. Näitä tavoitteita kutsuntojen laajentaminen tukisi erinomaisesti.

Mika Kari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja

Kolumni

Ville Skinnari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, eduskunnan Japani-ryhmän puheenjohtaja

Japanin aurinko paistaa Suomeen saakka

Japanin pääministerin Shinzo Aben vierailu Suomeen on osoitus maidemme välisistä erinomaisista suhteista. Vuonna 2019 diplomaattisuhteemme täyttävät 100 vuotta.  Japania sanotaan nousevan auringon maaksi, mikä tulee suoraan maan nimen muodostavista kirjoitusmerkeistä.

Muutin Japaniin työharjoitteluun japanilaiselle kauppahuoneelle vuonna 1997. Toimin nuorena harjoittelijana yhden japanilaisen keiretsun eli kauppahuoneen palveluksessa Tokiossa.

Meitä yhdistää yllättävän moni asia: yhteiskunnallinen arvopohja, ikääntyvä kansa, hiljainen luonne, vahva vientiriippuvuus ja Venäjä rajanaapurina. Suhtautuminen työhön ja siihen liittyvä kurinalaisuus sekä kunnioitus on ollut molempien maiden vahvuus.

Lisäksi Suomi ja Japani ovat erottuneet globaalisti aina osaamisella. Suomalaista oppimista on arvostettu, samoin opettajia. Luovien alojen osaamista eli esimerkiksi musiikkia, taidetta ja kulttuuria, arvostetaan Japanissa. Se näkyy myös panostuksissa. Molempia maita yhdistävä pelialan tietotaito kuuluu myös tähän sarjaan.

Pitää muistaa, että kvartaaliajattelu kestää Japanissa 25 vuotta.

Japanissa on 130 miljoonaa asukasta. Suomelle Japani on kolmanneksi tärkein kauppakumppani EU:n ulkopuolella. Meillä on lähes 40 suoraa lentoa viikottain Suomesta Japaniin. Meille molemmille vienti on tärkeää tai suoraan sanottuna hyvinvoinnin elinehto. Teemme japanilaisten kanssa tiivistä yhteistyötä eri tasoilla.

Tekesin ja ulkoministeriön leikkaukset valitettavasti näkyvät ja resurssimme ovat rajalliset. Lisäksi suomalaiset ovat usein liian kärsimättömiä Japanin vaativille markkinoille. Pitää muistaa, että kvartaaliajattelu kestää Japanissa 25 vuotta.

Meillä on kaikki edellytykset tehdä erittäin menestyksellistä yhteistyötä seuraavat 100 vuotta Suomen ja Japanin välillä. Se vaatii kuitenkin uutta ajattelua meiltä molemmilta. Pienten ja keskisuurten yritysten roolia on nostettava uudelle tasolle ja se vaatii uutta ajattelua ja yhteistyötä. Tutkimus- ja kehitysyhteistyössä voimme rakentaa vielä paljon parempia kokonaisuuksia.

Japanilaisia kiinnostavat erityisesti arktisen alueen yhteistyö ja Venäjä on tässä merkittävässä roolissa. Myös uudet liikenneyhteydet ovat painopisteitä, kuten Koilliskaapeli ja Koillisväylä. Suomi hyvine yhteyksineen on japanilaisille portti Eurooppaan ja – useille ehkä yllättäen – myös Venäjälle.

Miltä kuulostaisi tuubimainen rakkaushotelli Helsinkiin tai Lappiin?

Omassa kokoluokassaan Japani on monella mittarilla edelleen maailman kärjessä. Toisaalta taas Japanin yhteiskunnalliset uudistukset ovat hitaita, kuten meilläkin. On ironista, että teknologian luvatussa maassa esimerkiksi digitalisaatio ei ole edennyt, kuten parhaissa Euroopan maissa. Silti monen ulkomaalaisen päät pyörivät Tokiossa ja syystäkin, koska kaupunki tarjoaa paljon sellaista, mitä Euroopassa tai Yhdysvalloissa ei ole.

Tässä on hyvä yhteistyön paikka. Kun puhutaan Japanista, suomalaisissa yrityshautomoissa ja ajatuspajoissa kannattaa olla hereillä. Miltä kuulostaisi robottiravintola itsepalvelun luvattuun maahan eli Suomeen? Tai nuorille pariskunnille suunniteltu tuubimainen rakkaushotelli (Love Hotel) Helsinkiin tai Lappiin? Syntyvyysongelmaamme tällä tuskin ratkaistaan, mutta yritysideana se ei ole huono.

Villienkin yritysideoiden lisäksi meidän pitää tehdä töitä ja kehittää yhteistyötä entistä rohkeammin. Lopputuloksena Japanin aurinko paistaa hyvää Suomeen saakka vielä entistäkin kirkaampana.

Ville Skinnari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, eduskunnan Japani-ryhmän puheenjohtaja

Kolumni

Ulf Sundqvist

Kirjoittaja on entinen SDP:n puheenjohtaja ja puoluesihteeri sekä pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri.

Hallitus on syönyt loput eväänsä

Suomessa vallitsee tällä hetkellä niin poikkeuksellinen tilanne, että lienee sallittua tässä kolumnissa lainata itseään. Maaliskuun kirjoitukseni otsikko oli ”Hallitus on eväänsä syönyt”. Nyt se on tosiasiallisesti tapahtunut, vaikka tämän ilmiselvän faktan tunnustaminen vielä on lopullisesti tekemättä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta teki Annika Lapintien johdolla perusteellista ja ansiokasta työtä. Valiokunnan yksimielinen lausunto on vastaansanomaton argumentti laidasta laitaan vellovassa sotekeskustelussa. Hallituksen hätäinen valmistelutyö johti perustuslain vastaisiin esityksiin. Nyt joudutaan aloittamaan valinnanvapausesityksen tekeminen alusta. Se tulee viemään niin paljon aikaa, että seuraavat eduskuntavaalit painavat päälle ennen kuin hyväksyttävä esitys on valmis.

Valinnanvapausesitys oli tunnetusti kokoomuksen sotehärvelin lempilapsia. Keskusta halusi ennen kaikkea maakuntauudistuksen, joka rimaa hipoen läpäisi perustuslakivaliokunnan testin. Siitä Sipilän joukkue on ollut riemuissaan, vaikka aikataulu senkin osalta siirtyy, kuten alun pitäen oli ilmeistä. Opposition taholta on jo esitetty, että maakuntavaalit pitää siirtää vähintään eduskuntavaalien yhteyteen vuonna 2019. Se on täysin loogista ja viisasta – ajatellen sekä kansalaisten että vaalikassojen kestokykyä

Valinnanvapausesitys oli tunnetusti kokoomuksen sotehärvelin lempilapsia.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että koko maakuntauudistus on turha. Isojen kaupunkiseutujen johtajajoukko kokoomuksen voimahahmon Jan Vapaavuoren johdolla on lähtenyt kampanjaan tätä uutta byrokratiahanketta vastaan. He ovat oikealla asialla. Ei tämänkokoista maata pidä nyt lähteä hajottamaan uusilla himmeleillä eikä tuhlaamaan resursseja valtavilla henkilöstön, kiinteistövarallisuuden ja muun omaisuuden siirto-operaatioilla, joiden kustannukset ovat vielä täysin hämärän peitossa.

Juha Sipilä ja Petteri Orpo totesivat ilmoittaessaan hallituksen tarvitsemasta aikalisästä, ettei ole aikaa tuhlata parlamentaariseen valmisteluun. Tämä on lausunto, jonka nämä miehet löytävät edestänsä vielä monta kertaa. Nyt olisi nimittäin juuri muun muassa Tuula Haataisen esittämän rauhallisen, parlamentaarisen pohdiskelun paikka. Se olisi poliittisesti erittäin viisasta, ja se rauhoittaisi myös vinhasti vellovaa markkinakuhinaa, jossa ostetaan ja myydään pian kaikki mikä näyttää liikkuvan.

Hallitus on eväänsä syönyt sekä politiikan sisällön että myös parlamentaarisen kannatuksen osalta. Muutaman paikan enemmistöllä ei voi mullistaa koko yhteiskuntaa. Se on satavuotiaan Suomen merkittävimpiä totuuksia. Tätä maata on eri historian vaiheissa johdettu erimerkkisillä hallituksilla. Viimeiset nelisenkymmentä vuotta Suomi on esiintynyt edukseen kansainvälisesti eräänä vakaimpana parlamentaarisena demokratiana. Olemme kyenneet muodostamaan toimintakykyisiä hallituksia yli perinteellisen blokkirajan ja sopimuspolitiikka on ollut meidän tunnuksemme.

Viime eduskuntavaalien jälkeen tämä perinne murtui. Saimme lähtökohtaisesti jo hajanaisen osapuolihallituksen, joka on joutunut tekemään puolivillaisia kompromisseja jo hallitusohjelmasta lähtien, ja nyt tulokset tulevat näkyviin. Perussuomalaiset hajosivat jo tässä kyydissä, keskustan piirissä tyytymättömyys kasvaa. Kokoomus on hyötynyt tähänastisesta menosta, mutta miten puolueen palkansaajaväki tulee nielemään kaikki leikkaukset ja huononnukset, on vielä jäänyt näkemättä.

SDP:n perussanomaa ei tarvitse muuttaa eikä juuri edes muokata.

SDP:lle on viime aikoina ennustettu sekä pysyvää tappiota että uusia mahdollisuuksia. Mikä on todennäköinen skenaario?

Ystäväni ja ikätoverini Matti Ahde sanoi mieleenpainuvassa haastattelussa Demokraatissa 6.7. olevansa erityisen huolestunut SDP:n linjasta. ”Viime vuosisadalla äänestäjät vielä tiesivät, mikä on SDP:n linja, nykyään puolueesta erottuvat vain jakolinjat. Oltiin aikaisemminkin erimielisiä asioista, mutta linja päätettiin neljän seinän sisällä ja siinä pysyttiin”, Ahde sanoi.

Veteraani puhuu painavaa asiaa. Sosialidemokratian panosta tarvitaan kipeästi tämän maan johdossa, SDP:n perussanomaa ei tarvitse muuttaa eikä juuri edes muokata. Solidaarisuuden sanoma on globaaliyhteiskunnan, mutta myös ja uudelleen tämän päivän Suomen keskeinen asia.

Olisiko liikaa vaadittu, että puolueen johtajat, niin eduskunnassa kuin kenttäorganisaatiossa alkaisivat yhdessä palauttaa sosialidemokratiaa todellisten mahdollisuuksien kokoiseksi.

Ulf Sundqvist

Kirjoittaja on entinen SDP:n puheenjohtaja ja puoluesihteeri sekä pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri.